Oona, Netta, Aune

Nyrkkeily

Valikko

Nyrkkeily

Valmentajaisä paljasti: Robert Heleniuksen EM-suunnitelmiin yllätyskäänne

Sparraus on Heleniukselle osa valmistautumista EM-otteluun saksalaista Erkan Teperiä vastaan. IS Extra näyttää 19. joulukuuta Hartwall Arenassa oteltavan kamppailun suorana yksinoikeudella.

Heleniuksen piti sparrata Klitshkoa jo aiemmin, mutta ukrainalaisjätti loukkasi vasemman pohkeensa. Leirisuunnitelma meni piloille ja Klitshkon MM-ottelu Tyson Furya vastaan siirtyi marraskuun lopulle.

Robert Heleniuksen isä Karl vahvistaa Ilta-Sanomille, että Klitshkon taustajoukot ovat lähettäneet uuden leirikutsun.

– Lähdemme Itävaltaan Goingin kylään 4. marraskuuta. Kyseessä on sama paikka kuin alun perinkin, mutta edellisestä suunnitelmasta poiketen olemme siellä kahden viikon sijaan vain viikon. Syynä on oman EM-leiriohjelmamme aikataulu, Karl Helenius kertoo.

Robert Heleniukselle kyseessä on toinen kova harjoitusvastustaja lyhyen ajan sisään. Pari viikkoa sitten suomalainen sparrasi raskaan sarjan entistä maailmanmestaria Aleksandr Povetkinia. Klitshko on raskaan sarjan hallitseva maailmanmestari.

– Povetkin ja Klitshko ovat nyrkkeilijöinä kuin yö ja päivä. Povetkin muistuttaa hyvin paljon Teperiä, mutta venäläinen on paljon nopeampi ja tulee päälle koko ajan. Povetkinin kanssa näimme, että Robertilla riittää kantti ja nopeus. Teper saa pahan yllätyksen joulukuussa, Karl Helenius sanoo.

”Saatiin henkistä kovuutta”

Valmentajaisän mukaan harjoitusleirien tärkein tavoite on henkisen tasapainon löytämisessä.

– Se oli muutaman vuoden hukassa, mutta Povetkin antoi uskoa matkaan kohti maailman kärkeä. Saatiin henkistä kovuutta. Klitshkoa vastaan näemme, mitä asioita Robertin on tehtävä vielä ennen MM-ottelua.

– Henkilökohtaisesti uskon, että Robert on Klitshkoa edellä niin teknisesti kuin taidollisesti. Nyt haetaan vain henkistä yliotetta.

Karl Helenius odottaa Klitshkon tyrmäävän Furyn Düsseldorfissa järjestettävässä MM-ottelussa 28. marraskuuta.

– Furyn leuka on hänen heikkoutensa. Vaikka hän on aina aiemmin noussut ylös kakkosluokan miehiä vastaan, en usko hänen onnistuvan siinä Klitshkon kanssa.

Karl Helenius kertoo puhelimessa itsevarmaan sävyyn, että EM-ottelu Teperiä vastaan on Robert Heleniukselle viimeinen etappi ennen tosikoitosta, MM-ottelua Vladimir Klitshkoa vastaan.

– Kuten olen ihan alusta asti sanonut, Robert on maailmanmestari ammattilaisuransa 23. ottelussaan. Teper on järjestyksessään 22:s eli sen jälkeen vuorossa on MM-ottelu, Karl Helenius uhoaa.

Helenius ja Teper ottelevat raskaan sarjan Euroopan mestaruudesta Helsingissä 19. joulukuuta Hartwall Arenassa. Ottelu on nähtävissä yksinoikeudella IS Extra -palvelussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    3. 3

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    4. 4

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Trump aloitti Obamacaren purkamisen

    7. 7

      Mokkapalat saivat haastajan: Suolaiset kolaneliöt vetivät koko porukan hiljaiseksi

    8. 8

      Ainutlaatuiset kuvat jatkosodan legendaarisimmasta sissi-iskusta: näin Petrovski Jam tuhottiin

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    8. 8

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    9. 9

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    3. 3

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    4. 4

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. Näytä lisää