Senja

Nyrkkeily

Valikko

Nyrkkeily

Tyson Fury menetti mestaruusvyönsä 11 päivän valtakauden jälkeen

NYRKKEILY
Tyson Fury ei ole enää IBF-liiton mestari.
Britti Tyson Fury kukisti toissa viikon lauantaina Vladimir Klitshkon ja kaappasi tämän mestaruusvyöt itselleen.

Viime yönä Suomen aikaa yhdysvaltalainen IBF-liitto riisti oman mestaruusvyönsä Furylta, koska Fury kieltäytyi ottelemasta seuraavassa ottelussaan liiton ykköshaastajaa, ukrainalaista Vjatsheslav Hlazkovia vastaan.

Furyn ja Klitshkon ottelusopimuksessa oli optio uusintaottelusta, jonka Klitshko on ilmoittanut käyttävänsä. Siksi Fury ei voinut otella Hlazkovia vastaan.

Furyn ei olisi tarvinnut suostua uusintapykälään, sillä hän oli Klitshkon pakollinen haastaja. Näin tekemällä hän kuitenkin onnistui neuvottelemaan suuremman ottelupalkkion.

Furylla on edelleen WBA- ja WBO-liittojen mestaruusvyöt, ja hänet tunnustetaan yleisesti raskaan sarjan todelliseksi mestariksi.

Hlatzkov ottelee vapaasta IBF:n tittelistä yhdysvaltalaista Charles Martinia vastaan. Martinin piti otella tänä lauantaina maanmiestään Dominic Breazealea vastaan, mutta hän vetäytyi tultuaan nimetyksi MM-haastajaksi.

Mikäli Martin olisi hävinnyt tai loukkaantunut, Hlazkovin vastustajaksi olisi nimetty IBF:n arvolistalla seuraavana oleva Erkan Teper. Saksalainen perui oman ottelunsa Robert Heleniusta vastaan loukkaantumiseen vedoten.

Hlazkov-Martinin ottelupaikka ja -aika selviävät tarjouskilpailun jälkeen. Tarjouskilpailun odotetaan tapahtuvan noin kymmenen päivän päästä.

Hlazkov, 31, on otellut ammattilaisena 22 kertaa ja voittanut yhtä ratkaisematonta lukuun ottamatta kaikki kamppailunsa.

Martinin, 29, tilillä on 22 voittoa ja yksi ratkaisematon. Hänen vastustajansa ovat olleet selvästi heikkotasoisempia kuin Hlazkovin.

Lähde: ESPN

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia vanhuksilta

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      VS: Pelaajan vanhempi kavalsi 6 000 euroa 12-vuotiaiden joukkueelta – ”Tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen teolta”

    7. 7

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    8. 8

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    9. 9

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    10. 10

      Mailis Penttilä julkaisi seksikkään videon leipomispuuhissa – naisilta ärhäkkä viharyöppy: ”Miten voi mennä herne nenään?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia vanhuksilta

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. Näytä lisää