Pääkirjoitus: Katainen joutuu tänään koville

Julkaistu: 2.7.2012 6:30

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) joutuu tänään koville, kun hän selostaa EU:n viimeviikkoisen huippukokouksen tuloksia eduskunnan suurelle valiokunnalle. Kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk) on kysynyt, ylittikö Katainen Brysselissä eduskunnan antamat valtuudet.

Oppositio on roolinsa mukaisesti kyseenalaistanut hallituksen linjan, kun taas hallituksen kansanedustajat ovat olleet enimmäkseen hiljaa pääministerin selostusta odottaen.

Kun joudutaan tekemään ikäviä päätöksiä (mukavia ei nykyisessä talouskriisissä voida), EU:lla on taipumus kirjoittaa päätökset niin, että kaikki voivat Brysselistä kotiin lähtiessään näyttää voittajilta.
 
Riippumattomat tarkkailijat ovat kuitenkin tulkinneet huippukokouksen talouspäätökset vaikeuksissa olevien Espanjan ja Italian, ei Pohjois-Euroopan voitoksi.

Tiukkaa linjaa aiemmin ajaneet Saksa ja Suomi joutuivat taipumaan yhteisvastuun lisäämisen suuntaan. Katainen löytää tämän tulkinnan tänään edestään. Hän joutunee selittämään, että riskien lisääminen on perusteltua, jos sillä voidaan välttää vielä suuremmat riskit.

Espanjan pankkituki maksetaan väliaikaisesta kriisirahastosta, jos perusteilla oleva pysyvä ei ehdi hätiin. Silloin Suomi vaatii rahoituspanokselleen vakuudet, joita puheenjohtaja Timo Soini (ps) on nimittänyt ”täytetyksi pingviiniksi”.

Lisäksi kriisirahasto sai oikeuden ostaa Espanjan ja Italian velkakirjoja. Näin lainaajamaat välttävät ne budjetin kiristämisvaatimukset, joita on sovellettu Kreikkaan, Portugaliin ja Irlantiin.

Tarkoituksena oli vaikuttaa alentavasti valtionlainojen korkotasoon, joka on ajoittain ylittänyt italialais-espanjalaisen kipurajan.

Markkinat ottivatkin ratkaisun vastaan tyytyväisinä, mutta kukaan ei tiedä, kauanko tämä kranttu olio tällä erää kehrää. Oikkupäältä ostettiin taas kerran aikaa, jonka pituuden se saa määrätä itse.

Ironista on, että euro luotiin aikoinaan keinoksi tuoda vakautta markkinaheilahteluja vastaan, mutta nyt nämä heilahtelut ovat ottaneet kohteekseen rahan, jolla ne piti torjua.

Tämä on nyt integraatiopoliittinen perustilanne. Se tuottaa raaka-ainetta Soinin kielikuvatehtaalle – ikään kuin kaikki olisi kerrallisessa markka-Suomessa ollut populistien mielestä oikein.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Tuoreimmat