Senja

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Kokoomus ja Sdp lähes tasavahvoja

Kokoomus on Ylen teettämän kannatusmittauksen mukaan hiukan menettänyt kannatustaan ja Sdp lisännyt omaansa. Puolueet ovat nyt lähes tasavahvoja: demarit hengittävät kokoomuksen niskaan vajaan prosenttiyksikön tuntumassa.
Nämä runsaan 20 prosentin kannatusta nauttivat päähallituspuolueet ovat tehneet pesäeron oppositioon, jonka kaksikko majailee 16 prosentin vaiheilla. Keskusta on saman verran edellä perussuomalaisia kuin kokoomus päähallituspuolueiden sarjassa edellä demareita.

Ilmentääkö asetelma hallituksen onnistumista vai opposition epäonnistumista? Suomessa on ollut aikoja, jolloin oppositioon on menty kasvamaan, mutta aika on muuttunut.

Sdp oli viime vaalikauden pääoppositiopuolueena alamaissa. Nykyisistä oppositiopuolueista keskusta näyttää tarpovan vaalikannatuksensa tasolla ja perussuomalaiset selvästi sen alapuolella.

Ihmiset eivät ilmeisestikään usko, että opposition letkut irti -lääkkeet purisivat eurokriisiin paremmin kuin hallituksen valitsema linja.

Nettikeskustelut ovat täynnä väitteitä, että hallitus kiikuttaa suomalaisten rahat eteläeurooppalaiseen haaskuuseen, mutta huudon kovuus johtuu huutajien kovaäänisyydestä, ei heidän määrästään.

Veteraanikansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk) ja valtio-opin professori Jan Sundberg selittävät Sdp:n kannatuksen nousua puolueen puheenjohtajan Jutta Urpilaisen onnistumisella valtiovarainministerin tehtävässä (Ilta-Sanomat 3.7.). Heidän kanssaan on helppo olla samaa mieltä.

Sdp:n johtamisen neljä vuotta sitten haparoiden aloittanut Urpilainen on saanut puolueen täysin haltuunsa, mikä on lisännyt demarien itseluottamusta. Kokoomuksen puheenjohtajalla, pääministeri Jyrki Kataisella on puolestaan ollut puolue taskussaan alusta alkaen.

Yhtä rikkumaton taustatuki helpottaa Kataisen ja Urpilaisen yhteistyötä ja antaa kummallekin tarvittavan liikkumavaran. Kumpikin tietää, kuinka paljon toinen voi tulla vastaan.

Päteeköhän presidentti Sauli Niinistön vuosien takainen luonnehdinta pääministerin ja valtiovarainministerin suhteista Kataiseen ja Urpilaiseen? Niinistön kuvauksen mukaan pääministeri pelkää, että valtiovarainministerillä on piilossa rahaa, ja valtiovarainministeri pelkää, että pääministeri saa sen selville.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    3. 3

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. 6

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    7. 7

      Kesken Miss Universum -kisan pyörtyneen Shirly Karvisen vointi koheni – edusti häikäisevänä näytöslavalla

    8. 8

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    9. 9

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    7. 7

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    3. 3

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. Näytä lisää