Laura

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Valta on sunnuntaina äänestäjien käsissä

Kuntavaalitaisteluun saatiin vaisun alun jälkeen kehitetyksi sen verran ytyä, että vaalivilkkaus saattaa hyvinkin nousta neljän vuoden takaisesta runsaasta 61 prosentista.
Valta on sunnuntaina äänestäjillä, joilta se lainautuu neljäksi vuodeksi uusille kunnanvaltuustoille. Kaikki syyt olla käyttämättä tätä valtaa ovat huonoja. Äänestänyt on nukkuneita pätevämpi arvostelemaan päättäjiä.

Arvosteltavaa varmasti tuleekin, sillä kuntakenttä joutuu myllerrykseen. Kukaan ei tiedä, montako kuntaa maassa on jäljellä seuraavien kuntavaalien aikaan.
 
Selvää on, että kymmenet uudet kunnanvaltuustot joutuvat hallinnoimaan liitosprosessia, jonka tuloksena oma kunta häviää kartalta.

Epätietoisuus uudesta kuntajaotuksesta nosti vaalikeskustelujen kärkeen ne asiat, jotka tiedetään, ja asukkaiden tiedetään vaativan hyviä sosiaali- ja terveyspalveluja. Niiden uutta järjestämistapaa ei tosin tiedetä, sillä sote-uudistuksen periaatteista sopiminen lykkääntyi yli vaalien.

Hallituspuolueet laskivat, että hallituksen päättämättömyydelle ilkkuminen on pienempi paha kuin se arvostelu, jonka oppositio olisi valmiiseen malliin suunnannut.

Asian siirtäminen salli kokoomuksen ja Sdp:n profiloitua suhteessa toisiinsa ja syyttää toista viivyttelystä. Tempulla pelastettiin sinipunan sisäinen jännite, jonka toivotaan tuovan sille ääniä.

Demarit näkevät yksityisellä palvelutuotannolla vain kunnan palveluja täydentävän roolin, kun taas kokoomus haluaa yksityisille palveluntuottajille toimivat markkinat.

Samaa ideologisesti latautunutta ulkoistamiskeskustelua on käyty aikaisemminkin, vaikka monet ulkoistukset on kunnissa tehty pakkoraossa.

Ideologisiin seikkoihin vetoaminen kertoo kuitenkin äänestäjille puolueiden arvopohjasta. Siihen pyritään nojautumaan, mutta tyhjän kukkaron diktatuuri voi joskus ilkkua arvoille.

Kun kaikki puolueet vaativat kunnilta hyvää palvelutasoa, ilonpilaaja kysy, kuka lie päästänyt palvelut rempalleen, elleivät valtaansa käyttäneet puolueet.

Kunnissa ei ole hallitus-oppositio-asetelmaa, vaan kunnanhallituksesta tulee paikkoja valtuustoryhmän koon perusteella. Valtakunnallinen oppositiopuolue voi olla kunnassa kova vallankäyttäjä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    6. 6

      Axl Smith saapui oikeuteen mustiin pukeutuneena ja aurinkolasit silmillään

    7. 7

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    10. 10

      Paikalliset ihmettelevät: Miksi sarjahukuttajaa etsitään vain muun poliisitoiminnan ohella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    9. 9

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    6. Näytä lisää