Enni, Enna, Eini

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Hallitusta kovistellaan asumisen hinnalla

Hallituksen ja opposition välinen jännite on luonnollinen ja välttämätön. Tällä vaalikaudella on kuitenkin jännitteitä myös opposition sisällä, kun perussuomalaiset ja keskusta kilpailevat siitä, kumpi niistä on vallanpitäjille kovempi pala.
Jyrki Kataisen (kok) hallitus on tähän mennessä saanut yksitoista välikysymystä, joista vain yksi on ollut opposition yhteinen. Nyt on tulossa yksi lisää, sillä keskusta ja perussuomalaiset valmistelevat välikysymystä asuntopolitiikasta.

Välikysymyksen ykkösasiaksi nostettaneen kohtuuttoman korkeat asumiskustannukset, jotka vaikeuttavat pienituloisten elämää suurimmissa kaupungeissa.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen keksi blogissaan kärjistää, että tavalliset suomalaiset maksavat laskua kokoomuksen ja Sdp:n asuntopolitiikasta samojen puolueiden hallitsemissa kaupungeissa.

Välikysymys on taktisesti taitava myös siksi, että sillä saadaan kiemurtelemaan asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd), joka on omassa puolueessaan varsin suosittu.

Tarkoituksena on osoittaa, ettei tämä Sdp:n lemmikki ole kuolevaista kummempi.

Kiuru lupaili taannoin vuokra-asuntotuotannon lisäämistä ja vuokratason kohtuullistamista. Sen jälkeen hän huomasi, ettei asia suju niin kuin elokuvissa. Jännitteitä on nimittäin myös hallituksessa: kokoomus vierastaa demarien ajatusta valtion roolin lisäämisestä asuntotuotannossa.

Demarien ensireaktiot tulossa olevaan välikysymykseen ovat olleet rauhallisia. Sdp:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Pia Viitanen pitää hyvänä, että demarien jo viime vaalikaudella esittämät vaatimukset kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisäämisestä saavat tukea myös nykyiseltä oppositiolta (Demokraatti 5.3.).

Välikysyjät voivat sanoa tuohon, etteivät Sdp:n vaatimukset ole muuttuneet teoiksi, mihin demarit voivat sanoa, että hallituksen kehysriihen asuntopoliittisessa osassa ne muuttuvat. Perästä kuuluu, tiesi jo entinen torventekijä.

Kokoomus ei vielä ole sanonut juuta eikä jaata, eikä koko asia sitä välttämättä liiemmin kiinnosta.
 
Kokoomus on nimittäin tottunut haalimaan ääniä fiinimmältä väeltä kuin vuokranmaksuvaikeuksien rasittamilta, ja myrskyn joutuu eduskunnassa ottamaan vastaan naapuripuolueen ministeri.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    6. 6

      Utøyan joukkomurhasta selviytynyt nuori Viljar kertoo kauhun hetkistä – merkittiin ensin kuolleeksi

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    9. 9

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    10. 10

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    6. Näytä lisää