Senja

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Vapaavuori torjuu asuntolainakaton

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) kieltäytyy viemästä eteenpäin ehdotusta asuntoluotoille säädettävästä lainakatosta. Hän perustelee kantaansa sillä, ettei asuntomarkkinoilla ole ylikuumenemisen merkkejä.
Ministeri Antti Tanskasen johtama työryhmä ehdotti viime syksynä joustavaa, alimmillaan 80 prosentin lainakattoa suhteessa asunnon kauppahintaan. Finanssiala vastusti ajatusta silloin ja otti nyt riemumielin vastaan Vapaavuoren kannan.

Lainakatto vaikeuttaisi nuorten ensiasunnon tarvitsijoiden asemaa. Jos pankki saisi lainoittaa asunnon hankintaa vain 80 prosentilla kauppahinnasta, loppuviidennestä varten tarvittaisiin omia varoja tai kallis, kulutusluottoehtoinen täytelaina. Ensiasunnon ostamiskynnys nousisi ainakin pääkaupunkiseudulla kohtuuttoman korkeaksi.

Keskustelussa on ehditty väittää, että lainakatto eriarvoistaisi yhteiskuntaa rajaamalla omistusasumisen vain varakkaille tarkoitetuksi.

Pankit sanovat osaavansa itse arvioida asiakkaiden luotonmaksukyvyn. Joustamaton lainakatto estäisi niiden mielestä ottamasta huomioon asiakkaiden vaihtelevia elämäntilanteita.

Omasta mielestään pankit osasivat arvioida asiakkaidensa maksukyvyn myös 1980-luvun lopun vauhtivuosina. Silloin ne rahoittivat asuntojen hintakuplan, joka 1990-luvun alussa sanoi ”plop”. Sen taidonnäytteen hintaa maksettiin pitkään.

Nyt pankkiala sanoo noudattavansa Finanssivalvonnan kahden vuoden takaista suositusta, joka kehottaa suhtautumaan pidättyvästi asunnonhankinnan yli 90-prosenttiseen luototukseen.

Asuntoluottojen kysynnän kasvu on taittunut, ja Suomen pankkisektori on kohtalaisen hyvässä kunnossa. Jos asuntomarkkinoiden tilanne olennaisesti muuttuu, lainakatto saadaan Vapaavuoren mukaan säädetyksi nopeasti (Helsingin Sanomat 6.4.).

Näin voidaan sanoa, mutta tunnistetaanko mahdollinen ylikuumeneminen ajoissa? Talouspoliitikkojen lämpöherkkyys ei aina ole ollut parasta luokkaa.

Ehkä on eduksi, että pankkialalla on vaikuttaja-asemissa tyyppejä, jotka rivivirkailijoina kokivat neljännesvuosisadan takaisen rahantyrkytysvimman. Se kokemus saattaa estää pankkikilpailua nyt hakeutumasta vaarallisille vesille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    4. 4

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. 6

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    7. 7

      Aleksi Valavuori sai uuden työn: ”Hyvä ottaa happea suomalaisesta urheilusta”

    8. 8

      ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    8. 8

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    4. 4

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. Näytä lisää