Visa

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Oppositio ajaa jo vaaliasemiin

Hallituksen kehysselonteosta eduskunnassa käyty ärhäkkä keskustelu todisti opposition ajavan joukkojaan jo vauhdilla vaaliasemiin. Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) itse keittämä Himas-soppa sekä hallituksen viime viikkojen sekoilut valuvikaiseksi osoittautuneen osinkoverouudistuksen, sote-sopan ja kuntarakenneratkaisujen tiimoilta ovat tarjonneet oppositiolle loistavan mahdollisuuden käynnistää pitkä kiri kohti kevään 2015 vaaleja.
Suurimman oppositiopuolueen, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on lähtenyt nylkemään karhua jo ennen kuin kontiota on kaadettu. Tuoreiden kannatuslukujen rohkaisema Soini on esitellyt näkemyksiään seuraavien vaalien jälkeisenhallituksen pohjasta, jossa myös perussuomalaiset ovat mukana.

Soinin uho on ennen muuta suunnattu niille omille äänestäjille, joille Soinin taannoinen kieltäytyminen tarjotusta hallitusvastuusta oli suunnaton pettymys.

Perussuomalaiset eivät voi lähteä seuraaviin vaaleihin ilman selkeää pyrkimystä nousta vaalien jälkeen hallitusvastuuseen. Yhtä lailla on selvää, että nykyisessä poliittisessa tilanteessa Soini ei suin surminkaan haluaisi joutua hallitusvastuuseen tekemään Kataisen hallituksen pesänselvitystä.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on vihdoin noussut Soinin varjosta taistelemaan johtavan oppositiopoliitikon asemasta.

Vielä joulukuussa puolivälissä Sipilä höperehti Suomen kannalta olevan parasta, että ”hallitus saa nyt kipeät päätökset tehtyä ja vietyä tämän vaalikauden loppuun”.

Torstaina opposition virkavelvollisuudet oikein oivaltanut Sipilä jo sätti toimintakyvytöntä hallitusta suurimmaksi uhaksi maallemme ja kehotti pääministeri Kataista eroamaan.

Hallituksen onneton osinkoverosähläys tarjosi Sipilälle otollisen tilaisuuden perehdyttää hallituksen poliitikkoja osinkoverotuksen saloihin, mikä varmasti nostatti keskustalaisten viime vuosina pohjamudissa madannutta itsetuntoa.

Hallituksen pikaista kaatumista on kuitenkin turha odottaa, sillä hallitus on kuitenkin osinkouudistuksen valuvirheiden korjauksen jälkeen vahvemmassa asemassa kuin ennen kehysriihtä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    4. 4

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    5. 5

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    6. 6

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    7. 7

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    8. 8

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – kiväärimies koki talvisodan tulikasteen kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    4. 4

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    5. 5

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    6. Näytä lisää