Senja

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Unkarin pääministeri kasvojenpesumatkalla

Unkarista on tullut EU:n murheenkryyni, koska maan on katsottu nykyisen oikeistolaisen pääministerinsä Viktor Orbánin johdolla etääntyvän demokratiasta. Orbánin äskeiseen Helsingin-vierailuun kohdistui siksi suuri mielenkiinto.
Ahtaaseen rakoon tungettu Unkarin vasemmisto-oppositio on antanut Orbánille hänen etunimestään väännetyn pilkkanimen Viktaattori.

Joku oli ehkä odottanut näkevänsä Helsingissä jonkinlaisen rehvastelevan pikkuhitlerin. Orbánin ja pääministeri Jyrki Kataisen (kok) tiedotustilaisuudessa nähtiin kuitenkin leppoisasti jutusteleva unkarilainen isäntämies, joka arveli, että suomalaisilla ja unkarilaisilla on ollut hamassa alku-ugrilaisessa hämärässä yhdessä hauskaa.

Orbán väisti taitavasti hankalat kysymykset. Hän onnistui muuntamaan EU:n huolen Unkarin demokratian tilasta europarlamentin joissakin ryhmissä eläviksi poliittisiksi käsityksiksi, joita komissio ei jaa. Orbán sanoi Unkarin seisovan omilla jaloillaan ja olevan menestystarina.

Unkarin oppositiolta tulisi tykkänään toisenlainen viesti, jos se saisi äänensä kunnolla kuuluviin. Orbánin johtaman Fidesz-puolueen vuoden 2010 maanvyöryvoiton jälkeen perustuslakia ja vaalijärjestelmää on kuitenkin muutettu valtaa panssaroivaan suuntaan.

”Medianeuvostoksi” nimitetty sensuurielin valvoo, ettei vallanpitäjistä kirjoiteta tuhmasti.

Romanien syrjintä ja antisemitismi lisääntyvät. Vähemmistövastaisuus ei ole hallituksen ohjelmassa, mutta hallitus ei myöskään yritä sitä juuria.

Unkaria oli kommunismin romahtamisen jälkeen hallittu sosialistien ja oikeiston vuorovedolla. Orbán ehti ”porvarivuorolla” toimia pääministerinä jo aikaisemmin. Silloin häntä pidettiin liberaalina, mutta oppositiovuosina hänestä sukeutui ulkounkarilaisia kosiskeleva kansalliskonservatiivi.

Romanialla, Slovakialla ja Serbialla on omat unkarilaiset vähemmistönsä, ja näiden maiden epäluulot Unkaria kohtaan kasvavat.

Demokratian vahvuus on siinä, että se sallii erilaisten poliittisten suuntausten vierailemisen vallassa. Perustuslakimuutokset viittaavat siihen, ettei poliittisten suhdanteiden aaltoliike riitä Orbánille, vaan hän toivoo lopullista voittoa.

Historiassa ei kuitenkaan ole mitään lopullista. Unkarilaiset muistavat hyvin, että kommunismikin kaatui.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      Paljonpuhuva kuva Valkoisesta talosta: Trump sulki rahahanat aborttia tukevilta järjestöiltä – ympärillä vain miehiä

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    10. 10

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. Näytä lisää