Sebastian

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Alkavatko venäläiset kitsastella Suomessa?

Venäläisten halu käyttää Suomen-matkoillaan reilusti rahaa on Kaupan liiton tuoreen selvityksen mukaan hiipumaan päin. Venäläisten tax free -ostokset kasvoivat tammi-syyskuussa vain viisi prosenttia, kun kasvuprosentti oli viime vuonna vastaavaan aikaan 26.
 
Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja selittää tilannetta Venäjän talouskasvun hidastumisella. Se asettelee rajoja myös venäläisten kotimaisen kulutuksen kasvulle.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on pudottanut arviotaan Venäjän tämän vuoden talouskasvusta puoleentoista prosenttiin. Tosin kasvuvauhdin uskotaan ensi vuonna paranevan.

Viime vuonna venäläiset kuluttivat Suomessa lähes 1,2 miljardia euroa. Vähintään sen verran rahaa olisi mukava saada rajan takaa Suomeen vuosittain vastakin.

Kurjenoja näkee vaaraksi, että venäläismatkailijat siirtyvät Suomesta Viroon. Virossa venäläisten yöpymiset ovat lisääntyneet tänä vuonna 17 prosenttia. Venäläisten Viron-matkailu on ollut kovassa kasvussa jo kolmisen vuotta.

Kaupan liitto pitää Viron vetovoiman kasvun yhtenä syynä rajanylityksen nykyistä helppoutta: autoilija voi varata netistä päivän ja kellonajan, jolloin hän pääsee Venäjältä Viroon juuttumatta rajalla jonoon.

Samantyyppinen sähköinen jonotusjärjestelmä on Helsingin Sanomien tietojen mukaan tulossa koekäyttöön ensi keväänä myös Suomessa, mutta alkuvaiheessa palvelu olisi käytettävissä vain Suomesta Venäjälle päin (HS 15.10.).

Ostosten teko on rajahaastatteluissa kootun aineiston mukaan säilyttänyt asemansa venäläisten Suomen-matkojen päämotiivina. Venäläiset ovat tyytyväisiä suomalaiseen laatuun, hyviin valikoimiin ja monia tuoteryhmiä koskevaan venäläistä halvempaan hintatasoon.

Ehkä matkoja kumpaakin luoteiseen naapurimaahansa tehneet venäläiset ovat huomanneet, että venäläisten ja virolaisten hintojen välillä on vielä suurempi ero!

Palveluelinkeinojen saamalla venäläisellä rahalla on huonojen talousuutisten leimaamassa ajassa melkoinen merkitys. Kaupan liiton huoli on ymmärrettävä, mutta ehkä ennenaikainen, sillä venäläisen keskiluokan vaurastumisen on syytä odottaa tämänkin tasannevaiheen jälkeen jatkuvan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. 6

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      Berner väläytti takseille erikoista roolia – kuljettaja Nyman viileänä: ”Antaa rouvan nyt suunnitella”

    9. 9

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    10. 10

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. Näytä lisää