Senja

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Eduskunta sai tietoa hitaimman jälkeen

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps) oli eilen Ylen aamu-tv:n haastattelussa tyytyväinen mies. Valiokunta oli lopulta saanut ulkoministeriöltä selvityksen sen tietoverkkoon murtautumalla toteutetusta vakoilusta.
Aikaisemmin Soini oli käynyt kuumana valiokunnan sivuuttamisesta.

Ilmeisesti eduskunnan informoimista oli viivytelty vuotojen pelossa. Tieto alkuvuonna paljastuneesta urkinnasta oli pidetty pienessä piirissä, johon eivät kuuluneet edes kaikki ministerit.

Kun asia kuitenkin vuoti tästä vuototiiviiksi luullusta sisäpiiristä MTV3:n kautta kaiken kansan tietoon, pelko eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan hölösuisuudesta osoittautui jeesustelevaksi.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) on moneen kertaan vakuuttanut, ettei tunkeutujalle avautuneessa tietoverkossa ole huippusalaista tietoa.

Suomalaista keskustelua taustoittaa suuren maailman vakoiluskandaali, jossa amerikkalaisia ja nyt myös brittejä syytetään Saksan liittokanslerin Angela Merkelin puheluiden urkinnasta.

Tämän raadollisen maailman kirjoittamattomia sääntöjä on, että kaikkea vakoilukelpoista vakoillaan. Tiedusteluelimet hakevat määrärahapyynnöilleen oikeutusta myös näin. Tiedä vaikka roskan seasta sattuisi joskus löytymään kultajyvä!

Omien liittolaisten vakoileminen kuulostaa ällöttävältä. Poliittisella tasolla vakuuteltu liittolaisuus ei riitä kyyniselle vakoilumaailmalle, joka yrittää etsiä merkkejä liittolaisen sooloilusta.

Jos tällaisia merkkejä ei löydetä, se ei kerro vakoilijasielulle, ettei niitä ole löydettävissä, vaan ettei niitä ole etsitty tarpeeksi. Poliitikkojen mielestä asiat kansainvälisessä(kin) politiikassa ovat niin kuin ne näyttävät olevan, kun taas tiedustelumiehet epäilevät kuvan valehtelevan.

Vakoiluskandaaleja tulee ja menee, mutta ne aiheuttavat harvoin pysyvää vahinkoa.

Suomen valtio reagoi ulkoministeriön verkon vuotamiseen yrittämällä parantaa tiedon suojausta. Hyvä niin, joskin hakkeriveijarit ovat yleensä puoli askelta suojausjärjestelmien kehittäjien edellä.

Olisiko edessä paperin ja kuriiripostin arvonpalautus? Timo Soini sanoi sanovansa tärkeimmät asiat kasvotusten, ei puhelimessa eikä sähköpostissa. Hän olisi voinut lisätä varmistavansa, ettei ylimääräisiä korvia ole kuulomatkan päässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    6. 6

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    7. 7

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    8. 8

      Tässä ovat Oscar-ehdokkaat 2017 – La La Landille ennätysmäärä ehdokkuuksia

    9. 9

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    6. Näytä lisää