Senja

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Pohjalta voi liikkua vain ylöspäin

Vuoden vaihduttua on tapana pohtia, mitä alkanut vuosi tuo tullessaan. Se ei ole pelkkää arvausleikkiä, sillä nykyisyys sisältää aina tulevaisuuden aineksia.
Useimmat talousoppineet arvelevat alaspäin vieneiden käyrien hakevan vuonna 2014 vaaka-asentoa ja kääntyvän sen jälkeen varovaiseen nousuun. Kauppalehden eilen haastattelemat asiantuntijat uskovat Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1–1,7 prosenttia.

Se on enemmän kuin ei mitään, vaikka se ei toteutuessaan näy juuri missään. Palkansaajien kokemistapaa määrää palkkojen ostovoima, joka lievästi laskee.

Vuodesta voi silti tulla parempi kuin päättyneestä vuodesta, sillä hyvässä tapauksessa silmissä kangastelee loppuvuonna lupaus paremmasta. Se avaisi näköaloja, joiden puutteesta on kärsitty pari vuotta.

Taloudessa vaikuttaa myös psykologinen elementti: jos kaikki vain synkistelevät, sillä on taipumus lisätä synkkyyttä.

Kaikki viittaa siihen, että taloudessa otetaan tänä vuonna pohjakosketus. Pohjalta pääsee liikkumaan vain ylöspäin, mutta nousukulma jää loivaksi. Vuoristoratamaiset nousut kuuluvat huvipuistoihin eivätkä taloustilastoihin.

Hyvää odotettaessa on syytä toivoa, että vuosi 2014 jää huonommaksi kuin 2015. Päinvastainen järjestys merkitsisi kasvun tyssäämistä alkuunsa.

Koska kotimaisesta kysynnästä ei tänä vuonna ole talousveturiksi, katseet kääntyvät vientiin. Sen kehitys riippuu paitsi vientiteollisuuden kyvystä kehittää haluttuja tuotteita myös taloustilanteesta ostajamaissa.

Euroopan kriisi on romahduttanut Suomessa tuotettujen investointitavaroiden menekin. Suomen vienti on muuttunut raaka-aine- ja bulkkituotepitoiseksi. Tämä rakennemuutos on vienyt koneiden ja laitteiden tekijöitä työttömiksi.

Työttömyyden odotetaan yhä pahenevan, mutta loppuvuodeksi odotetaan tasannetta.

Tunnelmapuolella on nähtävissä valon tapaista. Kuluttajabarometri värähteli syksyn mittaan toiveikkaampaan suuntaan. Ehkä se kertoo kuluttajien realismista: lasku ei voi olla loputonta, sillä talous ei ole menettänyt kausivaihteluluonnettaan.

Kausi ei kuitenkaan vaihdu toiseksi ryminällä, vaan uusia parempia aineksia alkaa ikään kuin salavihkaa hivuttautua huonojen sekaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Paljonpuhuva kuva Valkoisesta talosta: Trump sulki rahahanat aborttia tukevilta järjestöiltä – ympärillä vain miehiä

    9. 9

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    10. 10

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. Näytä lisää