Henri, Henna, Heikki

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Turvetta ja puuta kivihiilen tilalle

Hallitus onnistui yllättämään keskustaopposition päättämällä alentaa turpeen verotusta ja lisätä metsähakkeen tukea juuri ennen eduskunnan toissapäiväistä energiakeskustelua.
Näin Alexander Stubb (kok) sai energiapolitiikasta antamaansa pääministerin ilmoitukseen tuoreen uutisen, joka vei terää oppositiolta. Keskusta ja perussuomalaiset ovat koko ajan vaatineet turpeen ja puun energiakäytön lisäämistä.

Suoturpeen ystävät ovat nyt suu messingillä. Keskustan mielestä hallitus on tullut järkiinsä. Tosin hallitus kiistää tulleensa järkiinsä, koska se oli omasta mielestään järjissään jo nimitettäessä.

Tynkähallitukselta voi onnistua temppu, johon kuuden puolueen hallituksen rahkeet eivät riitä. Vihreiden lähtö teki mahdolliseksi turpeenkäytön lisäämistä suosivan lehmänkäännöksen.

Elleivät vihreät olisi huiskuttaneet hallitukselle hyvästejä ydinvoimasyistä, he olisivat nyt tehneet sen turveperusteisesti.

Ei turpeen kaluaminen poltettavaksi ihanteellista energiapolitiikkaa olekaan, koska se samentaa turvesuon alapuolisia vesiä. Esimerkiksi veteraanipoliitikko Iiro Viinasesta (kok) on ikämiehenä sukeutunut turpeenkäytön haitoista puhuva vesiensuojelija.

Kataisen hallitus kiristi turpeen verotusta, ja Stubbin hallitus keventää sitä. Muillakin alueilla on ilmennyt eestaas-liikettä, jolla taantuman hyydyttämä maa ei pääse eteenpäin.

Turpeen ja puun energiakäytön lisäämisellä yritetään vähentää kivihiilen käyttöä, joka on lisääntynyt hiilen halpenemisen ja Olkiluodon kolmannen ydinreaktorin viivästymisen vuoksi. Suomen energiapaletin on syytä olla monipuolinen, mutta hiilettömällä tavalla.

Suomen energiapoliittinen ongelma on edelleen jatkuva riippuvuus tuontisähköstä. Nettotuonti kattoi viime vuonna vajaat 19 prosenttia sähkönkulutuksesta. Sähköä osataan täällä tehdä, ja sitä pyrittäköön tekemään tarvetta vastaavasti.

Keskusta joutui hallituksen turvelahjan vuoksi puhumaan muuta kuin oli suunnitellut, mutta se ei haitannut Mauri Pekkarista (kesk), joka äityi keskustelussa vahvaan vauhtiin.

Tässä sitkeässä poliitikossa on sellainen energialataus, että luultavasti jokin osa tuontienergiasta voitaisiin korvata kytkemällä Pekkarinen valtakunnanverkkoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    4. 4

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    5. 5

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    6. 6

      Michael Jacksonin Paris-tytär, 18, on kuin ilmetty Madonna – läpikuultava paita paljasti nännikorut

    7. 7

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    8. 8

      Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

    9. 9

      Antero Mertaranta esitteli harvinaisen kuvan pojistaan – ”Se on mun hieno kaarti”

    10. 10

      Vuoden 2011 Toyota Corolla ja Opel Astra – näin Bernerin uudistus tulisi maksamaan suosittujen perusautojen kuskeille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    5. 5

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    6. 6

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    4. 4

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    5. 5

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    6. Näytä lisää