Enni, Enna, Eini

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Asuntokauppa käy kankeasti

Pitkään huonona jatkunut taloustilanne on hyydyttänyt myös asuntomarkkinoita. Myyntihaluinen ei tahdo saada haluamaansa hintaa, eikä ostoa pohtiva tahdo uskaltaa ostaa.
Ilmiön ei pitäisi taantumassa olla yllätys, mutta silti sitä päivitellään.

Kiinteistömaailman barometrin mukaan markkinoita lamauttaa ostajien pelokkuus: ostopäätöksiä pantataan oman taloustilanteen huonontumisen pelossa.

Useimmiten uuden asunnon osto pitäisi osarahoittaa vanhan myynnillä. Sen kaupaksi menosta ei ole takeita, koska ostajien varauksellisuus pätee myös tähän afääriin.

Asuntokaupassa olisi nyt ostajan markkinat, jos ostajat uskaltaisivat ostaa. Paremmat ostohalut myös nostaisivat hintoja lähemmäs myyjiä tyydyttävää tasoa.

Välittäjien mielestä myyjien hintaodotukset ovat epärealistisen korkeita. Ei tunnu mukavalta joutua myymään halvemmalla kuin on ostanut.

Asuntomarkkinoiden tahmeus ei ole huonon yleistaloudellisen tilanteen syy, vaan sen seuraus. Seurauksellakin on kuitenkin seurauksensa: asuntomarkkinoiden lama vaikuttaa reaalitalouteen rakentamista vähentäen ja rakennusaineteollisuutta hyydyttäen.

OP:n ekonomisti Maarit Lindström arvioi asuntomarkkinoiden heikon tunnelman ja asuntojen arvosta käytävän keskustelun lietsovan yleistä talouspessimismiä, jota alkuviikosta julkistettu OP:n kysely ilmensi (Helsingin Sanomat 14.10.).

Suomalaisten kotitalouksien varallisuus on yleensä pääosin kiinni asunnossa, ja hintojen värähdellessä alaspäin ihmiset saattavat kokea itsensä todellista vähävaraisemmiksi. Talous ei ole vain euroja ja käyriä, vaan myös psykologiaa.

Vastaavasti omistusasuntojen haltijat tuntevat itsensä todellista varakkaammiksi silloin, kun asuntojen hinnat laukkaavat ylöspäin, kunnes hintakupla sanoo ”plop”, niin kuin se sanoi 1990-luvun laman alussa. Ei tässä rikkaita oltukaan.

Jos ihminen asuu tarpeitaan vastaavassa asunnossa eikä suunnittele muuttoa, hänen ei kannata ottaa pihtaamiseen johtavia murheita asuntonsa oletetusta myyntiarvosta.

Koti on koti; ”varallisuushyödykkeeksi” sitä nimittäkööt talousoppineet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    8. 8

      Tuoretta avio-onnea: Mika Häkkinen ja Marketa muikeina: Kuvat paljastivat muhkean vihkisormuksen, Mika näytti peukkua

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      ”Kotkalainen kaivosinsinööri” yritti saada Helenalta tuhansia euroja – ilmestyi paitasillaan Kuopion torille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. Näytä lisää