Sebastian

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Taas piti muistaa siirtää kelloja

Kesä ei tule kellosta katsoen, mutta kellot siirrettiin silti eilen käymään kesäaikaa. Jos joku tuli tänään töihin tunnin myöhässä, hyvä ehdokas syyksi on kellon unohtaminen käymään väärää aikaa.
Viisariensiirtotalkoiden tarpeellisuudesta kuultiin hyvään suomalaiseen tapaan normaalit rutinat. Unitutkija Timo Partonen sanoi, että kesäaikaan siirtymisen haitat ylittävät mahdolliset hyödyt (Helsingin Sanomat 28.3.).

Aikoinaan kesäaikaan siirtymistä eli kaiken aikaistamista tunnilla perusteltiin sillä, että valoisa aika on voitava käyttää tarkoin hyväksi.

PERUSTELU ON keinotekoinen Suomessa, joka on EU:n pohjoisin maa ja jossa näin ollen riittää kesällä valoa joka tapauksessa. Suomen lienee kuitenkin syytä elää muun Euroopan kanssa samoissa viisarinsiirtosykleissä.

Kovin paljon järkeä kellojen eestaas-siirtelyssä ei ole, mikä on linjassa sen kanssa, ettei maailmaa muissakaan asioissa hallita huomiota herättävän runsaalla järjellä.

Kesäaika päätettiin joitakin vuosia sitten pidentää jatkumaan lokakuun viimeiseen sunnuntaihin, kun kellot oli aikaisemmin käännetty pois kesäajasta syyskuun lopulla.

Pidennyksen seurauksena kesäaikaa eletään seitsemän kuukautta vuodessa ja ”normaaliaikaa” vain viisi. Mitä normaaliutta sellainen on, jota on vähemmän kuin poikkeusaikaa?

EUROOPAN PARLAMENTISSA on Henna Virkkusen (kok) mukaan virinnyt keskustelua mahdollisuudesta luopua kesäaikadirektiivistä. Jos siitä joskus luovutaan, yhtenä seurauksena voi olla suomalainen narina valoisien kesäiltojen lyhentämisestä. Niin tai näin, aina väärinpäin.

Aurinkokellosta katsoen kaikki tehdään kesäaikaa elettäessä tuntia aikaisemmin kuin talvella. Illan virkkujen mielestä kyseessä on aamuvirkkujen diktatuuri. Yökukkujilla voi olla vaikeuksia päästä ajoissa jalkeille kesäajan ulkopuolellakin.

Meitä on moneen lähtöön, ja hankalinta on kellon asennosta riippumatta sillä tyypillä, joka on onnistunut perimään sekä isänsä ilta- että äitinsä aamu-unisuuden.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    2. 2

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    3. 3

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    4. 4

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Poliisirakennusta ammuttiin ohjuksella Istanbulissa

    7. 7

      Miljardööri sanoo käyttävänsä omaisuuttaan Trumpin vastustamiseen ”ilman rajaa”

    8. 8

      Autoveroilmoitus yllätti tuliterän auton tilanneen Jussin: Kyllä ärsyttää!

    9. 9

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    10. 10

      ”Moni varmasti pelästyi” – Trumpin dramaattisen puheen sävy kiinnitti asiantuntijan huomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    2. 2

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    3. 3

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    4. 4

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. Näytä lisää