Oona, Netta, Aune

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Sipilän kiperä vappuvisa

Eduskunnan väliaikaiseksi puhemieheksi tiistaina valittu ja hallitustunnustelijaksi nimetty keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä jakoi eduskuntapuolueille vastattavaksi 15 kysymystä, joilla haetaan hallituspohjaa. Kaksi päivää ei ole pitkä aika vastata Sipilän kiperään kysymyspatteriin.
Vapunaattona jätettäviä vastauksia ei kuitenkaan kannata kopioida äänestäjille jaetusta vaalipropagandasta, vaan nyt tarvitaan hallitusyhteistyön pohjaksi kelpaavia konkreettisia linjauksia.

Hallitusvaltaan vieviä vastauksia laatiessaan puolueet voivat tietenkin yrittää luntata ja etsiä Sipilän suuntaan myötäsukaisia vastauksia keskustan strategisesta hallitusohjelmasta, mutta Sipilä tietää itsekin, että hallitusta ei muodosteta ottamalla mukaan vain puolueet, jotka ovat jakojäännöttömästi samaa mieltä kaikista kysymyksistä.

Vastaukset toimivat ennen muuta hallitusneuvottelujen pohjana.

Sipilä on useaan otteeseen korostanut, että luottamuksella ja puolueiden antamilla vastauksilla on hallitusta muodostettaessa vaalitulosta suurempi merkitys. Näin Sipilä pitää lukuisat erilaiset hallitusvaihtoehdot auki.

TALOUS on selvästi kysymysten keskiössä. Hän haluaa selvittää puolueiden suhtautumisen valtiovarainministeriön virkamiesten esittämään tilannearvioon maamme taloudellisesta tilasta ja sopeuttamistarpeesta.

Neuvottelujen yhteydessä tullaan varmasti keskustelemaan etenkin sopeuttamistoimien aikataulusta, sillä keskustakaan ei ole hyväksynyt virkamiesten esittämää neljän vuoden aikataulua kuuden miljardin sopeutukselle.

Kysymys konkreettisista keinoista uusien työpaikkojen luomiseksi, yrittäjyyden lisäämiseksi ja talouden kasvu-uralle saattamiseksi on kohtalonkysymys koko maamme kannalta.

OSA KYSYMYKSISTÄ on silmiinpistävän johdattelevia. Kysymys kielteisestä suhtautumisesta vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa ja sitoutuminen ilmastotavoitteisiin ovat ota tai jätä -pohjalta laadittuja kirjauksia hallitusohjelmaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

    5. 5

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    6. 6

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    7. 7

      Asianajaja kuuli sarjahukuttajan kiinniotosta rouvaltaan

    8. 8

      Upea hiihto! Krista Pärmäkoski sijoittui toiseksi maailmancupin osakilpailussa

    9. 9

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    9. 9

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    10. 10

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

    5. 5

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    6. Näytä lisää