Toni, Anton, Antto

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Ruoan hinnanlasku ärsyttää tuottajia

Ruokakaupan markkinajohtaja S-ryhmä ilmoitti viime viikolla alentavansa noin 400:n S-marketeissa myytävän tuotteen hintaa. Toimi on jatkoa alkuvuonna Prisman valikoimissa kovalla kohinalla tehdyille hinnanalennuksille.
Kuluttajat hyötyvät, joskin S-ryhmä yleisön kättentaputuksia odottaessaan jättää kertomatta, että alennukset koskevat vain pientä osaa suurten markettien artikkelivalikoimista.

Ruoan ostajien kehrätessä ruoan tuottajat nikottelevat. Tuottajajärjestö MTK syyttää S-ryhmää alennusten maksattamisesta maatilojen kannattavuudella, vaikka SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä on sanonut, että alennukset rahoitetaan tinkimällä kaupan katteesta.

KAUPAN OSUUS hinnasta on tuottajien ja elintarviketeollisuuden siivujen rinnalla niin muhkea, että sieltä pitääkin löytyä löysiä. Epäselvää on, miten paljon kauppa pienentää katteitaan – jos ne edes sanottavasti pienenevät.

Jähmeä, deflaation partaalle ajautunut taloustilanne pyrkii nimittäin painamaan kustannuksia koko elintarvikeketjussa. Alennusvaraa kuluttajahintoihin tulee myös tätä kautta, mutta asian korostaminen estäisi kauppaa paistattelemasta köyhiä suosivana hyväntekijänä.

Investointien vähentäminen S-ryhmän hinnanalennusten osaselityksenä on siinä mielessä epätarkka, että toimitilarakentaminen vähenisi muutenkin, koska heikentynyt ostovoima ei riitä tuomaan asiakkaita uusille supermarketeille.

MAIDON, LIHAN ja viljojen tuottajahinnat ovat laskeneet, ja syitä on Venäjän-viennin keskeytymisestä ja eurooppalaisesta ylituotannosta tilakohtaisten maitokiintiöiden lakkauttamiseen. Kauppa ei halua itselleen paikkaa syyllisten rivissä, vaikka MTK sille paikkaa sovitteleekin.

Pitkälle keskittyneen kaupan neuvotteluvoima suhteessa elintarvikeketjun muihin osiin on hirmuinen. Tuottajilla ei ole samaa neuvotteluvoimaa suhteessa tuotannossa tarvittavien tarveaineiden myyjiin. Yhtälö on tuottajille vaikea.

Monien silmiä avasi tuottajien taannoinen pyttipannutempaus: lautasellisen sai ostaa 30 sentillä. Se on tuottajan saama osuus ravitsevasta ateriasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    7. 7

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    8. 8

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    9. 9

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    10. 10

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää