Laura

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Kokoomus joutuu siivomaan jälkiään

Valta ei enemmistöhallitusten Suomessa koskaan vaihdu kokonaan, vaan vanhan vallan edustus tarvitaan hallituksessa vaalien jälkeenkin. Neljä vuotta pääministeripuolueena ollut kokoomus kärsi vaalitappion, mutta jatkaa hallituksen muodostajan tahdosta hallituksessa.
Tässä mielessä kokoomus pääsi ”jälleen kerran” kuin koira veräjästä, niin kuin Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen kirjoitti (AL 10.5.).

Enemmistöhallitusta ei voida rakentaa vain vaalivoittajien varaan, sillä tulevan päähallituspuolueen keskustan lisäksi vain vihreät onnistuivat lisäämään paikkojaan.

KOKOOMUKSELTA meni seitsemän kansanedustajaa, mutta vallansyrjässä jatkaminen saa menetyksen tuntumaan torjuntavoitolta. Kokoomus on viimeksi saanut yhtä pienen, 37 sierainparista koostuvan eduskuntaryhmän vuoden 1970 vaaleissa.

Maa on siinä jamassa, mihin se kokoomuksen ja Sdp:n yhteisen vallankäytön jäljiltä jäi. Näillä puolueilla oli mahdollisuus kahdestaan ratkaista hallituksen enemmistön kanta, mutta niiltä puuttui halu kääntää maan kehitys terveemmälle uralle. Seura oli kuulemma väärää.

Monen mielestä on oikein, että kokoomus joutuu nyt siivoamaan omia jälkiään. Lapsille opetetaan, ettei leluja saa jättää hujan hajan, vaan tavarat pannaan leikin jälkeen paikoilleen.

Kokoomus järjesti vauhtivuosinaan siivoustempauksia, joissa haravoitiin porvarillisen kimppakivan merkeissä nurmikoita puhtaiksi roskista. Silloin kasoihin kertyi muiden jättämiä roskia, mutta nyt pitäisi korjata omat.

DEMAREIDEN rangaistus on, etteivät he pääse paikkaamaan virheitään, vaan joutuvat huutelemaan oppositiosta, että me hallitsisimme paremmin. Neljän vuoden näytöt osoittautuivat kuitenkin huonoiksi.

Kokoomukselle valtanäyttöä on kertynyt vuodesta 1987 vain yhden vaalikauden keskeytyksin.

Nyt kokoomus joutuu näyttämään, onko se muuttunut. Keskusta on muuttunut, sillä se joutuu tulevana päähallituspuolueena toteuttamaan ne asiat, joita se oppositiossa kynsin hampain vastusti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    5. 5

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    6. 6

      Jarkko Nieminen sai tarpeekseen – ”Toivon, että kukaan ei enää kysy...”

    7. 7

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

    10. 10

      Lue pysäyttävät tarinat: IS tapasi salakatselusta epäillyn Axl Smithin 4 naisuhria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    7. 7

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    8. 8

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    5. 5

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    6. Näytä lisää