Sebastian

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Kreikka-draama jatkuu ja jatkuu

Euroryhmän valtiovarainministerit hyväksyivät perjantaina periaatteessa Kreikan kolmannen hätälainan, joka auttaa Kreikkaa selviytymään aikaisempien lainojen lyhennysvelvoitteista, mutta ei suinkaan ratkaise pitkällä tähtäimellä Kreikan kriisiä. Kreikka-draama jatkuu ja jatkuu.
Euroryhmän päätös ei avaa Kreikalle maksupiikkiä, vaan hätärahoitusta annetaan nyt Euroopan vakausmekanismin EVM:n kautta tiukalla 47-kohtaisen ehtolistan seurannalla ja aikataulutuksella.

Taloudellisessa ahdingossa eläville tavallisille kreikkalaisille kolmas tukipaketti ei tuo juuri minkäänlaista helpotusta, sillä merkittävä osa lainoituksesta menee Kreikan vanhojen velkojen maksuun ja kuralle ajautuneiden pankkien pääomittamiseen. Uudella paketilla torjutaan toistaiseksi Kreikan valtion maksukyvyttömyys ja pelastetaan Kreikan lainoittajat välittömiltä luottotappioilta.

KOLMANNEN lainapaketin myötä Kreikan velkavastuut nousevat yli 300 miljardiin euroon. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n taloustutkijat ovat suoraan sanoneet, että Kreikka ei selviä veloistaan ilman velkojen tuntuvaa leikkausta tai muita velkojen uudelleenjärjestelyjä.

IMF:n säännöt kieltävät suoraan hätärahoituksen maille, joiden velkataakka on kestämätön. IMF ei saa heittää rahaa Kankkulan kaivoon.

Kreikka-draaman seuraava näytös esitetään lokakuussa, kun IMF päättää osallistumisestaan kolmanteen tukipakettiin. Tilanne on hankala, sillä euromaat eivät Saksan johdolla halua leikata Kreikan velkoja, kun taas IMF nimenomaisesti vaatii velkataakan keventämistä ehtona omalle osallistumiselleen.

Suomelle velkojen leikkaus olisi myrkkyä, koska se johtaisi Suomen aikaisemmin lainoilleen saamiensa vakuuksien mitätöitymiseen.

VALTIOVARAINMINISTERI Alexander Stubb (kok) kertoi perjantain kokouksen jälkeen olevansa luottavainen siihen, että IMF tulee mukaan hätäpakettiin 15-20 miljardin euron osuudella. Stubbin toiveen toteutuminen vaatii lokakuussa luovia ratkaisuja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    6. 6

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Kimi Räikkönen yllätti Helsingissä – marssi kentälle harrastesarjan ottelussa

    9. 9

      Nöyrä ryöstäjä iski Itä-Pakilassa – pyysi anteeksi jo kaupasta lähtiessään

    10. 10

      EK3: Ogier ajoi ojaan – Hänninen ja Latvala hyvissä asemissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    10. 10

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    6. Näytä lisää