Toni, Anton, Antto

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Eurooppa kuulutti tukeaan Ranskalle

EU-maiden puolustusministerit hyväksyivät yksimielisesti EU:n turvatakuiden käyttöönoton Pariisin tragediasta toipuvan Ranskan pyydettyä sitä. Vielä ei tiedetä, mitä kaikkea siitä seuraa, mutta pyynnön torjuminen olisi näyttänyt pahalta.
Ranskan pyyntö perustuu Lissabonin sopimukseen, jonka yhden kohdan mukaan EU-maat ovat sitoutuneet auttamaan ”kaikin keinoin” sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata.

Tuli osoitetuksi, ettei turvatakuupykälä ole kuollut kirjain. Asialla on merkitystä suomalaisille, jotka perustelivat 1995 alkanutta EU-jäsenyyttä turvallisuussyillä. Turvallisuusvaikuttimen ensisijaisuuden on myöntänyt myös presidentti Mauno Koivisto.

Ranska on aikaisemmin luokitellut terrorismin torjunnan poliisikysymykseksi, mutta nyt se nosti asian sotilaalliselle tasolle. Presidentti François Hollande sanoi Ranskan olevan sodassa, kun hän puhui kansalliskokouksen ja senaatin yhteiskokoukselle Pariisissa.

Ranskan muilta saaman avun laatu ratkeaa kahdenvälisissä neuvotteluissa. Se jää toissijaiseksi sen poliittisen viestin rinnalla, jonka turvatakuiden aktivointi antaa.

KIINNOSTAVAA on, että Ranskan puolustusministeri Jean-Yves Le Drian tunnusti, että kyseessä on ensisijaisesti poliittinen toimi. Ranska haluaa tuekseen tiiviin unionin eikä pidä ollenkaan pahana, jos se alkaa näyttää Euroopan johtavalta vallalta.

Siinä roolissa on taloudellisen suorituskykynsä vuoksi paistatellut tähän saakka Saksa.

Suomen on arveltu voivan tarjota Ranskalle lähinnä poliisiyhteistyötä. Laki ei toistaiseksi salli aseellista apua. Lakia ollaan tältä osin muuttamassa, mutta muutos ehtii eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Ilkka Kanervan (kok) mukaan voimaan vasta 2017.

PYYTÄESSÄÄN muuta Eurooppaa apuun Ranskan presidentti tekee myös sisäpolitiikkaa. Hän yrittää osoittaa maansa oikeisto-oppositiolle, että sosialistihallitus ottaa terrorismia vastaan taistellessaan käyttöön kaikki keinot.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    6. 6

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    7. 7

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    8. 8

      Teollisuusrakennus palaa Pälkäneellä – yksi ihminen kuollut

    9. 9

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    10. 10

      Suosikkinäyttelijä Antti Holman täyskäännös: ”Tajusin, että kuolen kolmekymppisenä, jos en lopeta tupakoimista ja juomista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    6. Näytä lisää