Oona, Netta, Aune

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Katse vihdoin kohti parempaa

Tällä viikolla talouden eri puolilta tuli kaksi hyvin erilaista hyvää uutista, mutta ne molemmat ovat merkittäviä.
Maanantaina Tilastokeskus julkaisi kuluttajien luottamusindikaattorin. Se näytti, että kuluttajien luottamus on nyt vahvinta viiteen vuoteen. Keskiviikkona ja torstaina Slush täytti Helsingin, ja lukuisten muiden hyvien vaikutusten lisäksi se osoitti, että hengennostatus toimii. Tällaisia tapahtumia me tähän kaikkein pimeimpään vuodenaikaan tarvitsemme.

Kuluttajien luottamuksella on monella tapaa merkitystä. Eniten se ilahduttaa siksi, että nyt alkaa olla todellisia merkkejä, että kuluttajat alkavat taas toimia. Tätä on odotettu. Jossain on oltava sen rajan, minkä jälkeen vuosia jatkunut apaattisuus taittuu.

Luottamusluku kuvaa marraskuuta. Sen mukaan 42 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. 16 prosenttia arvioi maamme talouden huononevan. Vuosi sitten marraskuussa vastaavat luvut olivat 30 ja 29 prosenttia. Muutos on suuri. Omaan talouteen suhtaudutaan vähän varovaisemmin, mutta sen ei pidä antaa hämätä isoa kuvaa.

Slush taas täytti kaupungin innostuksella. Tämän vuoden Slushia voisi kuvata tapahtumaksi, joka on kasvanut aikuiseksi. Se, mikä vielä muutama vuosi sitten näytti pienen piirin toiminnalta, on nyt jotain, missä moni käy hakemassa ideoita koko vuodeksi. Ennen kaikkea kyse on hengennostatuksesta. Moni itsensä työllistävä tapasi muita samassa tilanteessa olevia, testasi ideoita, keräsi rohkeutta, rahaa ja sai uusia tuttavuuksia. Teollisuus-Suomi on kasvanut lähemmäksi Slushia kuin moni vielä hetki sitten piti mahdollisena. Sekin on hyvä asia.

Tällaisilla uutisilla on paljon merkitystä. Voisimme alkaa vähitellen uskoa, että vaikka talous kasvaisi pienemmin numeroin kuin mihin olemme tottuneet, huonoissa uutisissa vellominen alkaa riittää. Sitä on nyt kokeiltu aika monta vuotta – osittain syystä – mutta eteenpäin se ei vie. Ehkä voisimme vaihteeksi uskoa itseemme.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

  4. 4

    Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

  5. 5

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  6. 6

    Kuvat: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

  7. 7

    Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

  8. 8

    Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

  9. 9

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  10. 10

    Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  9. 9

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  10. 10

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

  4. 4

    Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

  5. 5

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  6. Näytä lisää