Eija

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Uskottavuus vaakalaudalla

Taloudesta ei ole yhtä totuutta. On olemassa muitakin linjoja kuin viime vuosina moneen kertaan toistettu talouskuri. Silti jäljet voivat jäädä lyhyiksi, jos juuri vaalien alla ilmoitetaan kaikkien ongelmien sopivasti rauenneen. Vakiintuneiden puolueiden tyhjät puheet avaavat äkkiä tietä uusille vastuuttomille populisteille.

Olli Rehn oli Sipilän hallituksen järjen ääni, joka neuvotteli kulisseissa kärsivällisesti kiky-sopimusta ja jätti julkisen melskaamisen muille ministereille. Rehniä elinkeinoministeriä seurannut Mika Lintilä tuntuu olevan kovin eri puusta.

Ensi töikseen Lintilä ilmoitti, että valtiovarainministeriön kasvuennusteet ovat turhan synkkiä. Myös pääministeri Juha Sipilä on esittänyt näkemyksiä, että ikävien päätösten aika alkaisi olla jo ohi. Talousnäkemyksillään keskustalaiset haastavat kokoomuksen.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo on synkemmällä mielellä. Orpo puhuu 1-2 miljardin lisäleikkauksista, jos hallituksen työllisyystavoitteita ei saavuteta. Hän ei tunnu jakavan keskustaministerien uskoa, että hallitus olisi puolessatoista vuodessa pysyvästi kääntänyt Suomen talouden suunnan.

Hallituksen tekemät uudistukset ovat niin alkuvaiheessa, että niiden vaikutukset voivat olla korkeintaan psykologisia. Suomen orastavan talouskasvun voi nitistää ulkoinen tekijä, jolle maan hallitus ei mahda mitään.

Lintilän ja Sipilän optimismin pääselitykseltä vaikuttaa kunnallisvaalien lähestyminen. Ne ovat tavallista ratkaisevammat. Jos hallituspuolueet kärsivät kuntavaaleissa pahoja tappioita, se näkyy nyt heti valtakunnanpolitiikassa.

Todellisia päätöksiä tehdään vaalien jälkeen järjestettävässä puoliväliriihessä. Niissä Lintilä ja Sipilä saattavat äkkiä huomata talouden näkymät sittenkin synkiksi ja leikkaukset välttämättömiksi.

Jos johtavan hallituspuolueen puheet alkavat vaikuttaa löysiltä, ne muistetaan koko lopun vaalikautta. Keskustan ja kokoomuksen väleihin on jo saatu yksi särö lisää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    5. 5

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    6. 6

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    7. 7

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    8. 8

      MM-pronssille upeasti venynyt Kaisa Mäkäräinen nieleskeli onnen kyyneleitä – ”On iso asia”

    9. 9

      Sports Illustratedin historian uhkein malli poseeraa pelkässä vartalomaalissa: ”En ole koskaan tuntenut itseäni näin seksikkääksi”

    10. 10

      Yleisurheilun hiihtoon vaihtanut Matintalo järjesti jättipaukun Otepäässä – kiilasi Lahden MM-joukkueeseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    4. 4

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    5. 5

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    6. 6

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    8. 8

      Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

    9. 9

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    5. 5

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    6. Näytä lisää