Lukko saatiin auki työuraneuvotteluissa

Työuraneuvottelut olivat vaarassa urautua ratkaisemattomaan johtavalle uralle, kunnes Helsingin Hakaniemessä liikahti.

SAK:n hallitus päätti viime viikolla luopua vastustamasta eläkeiän nostoa. Luopuminen oli ehdollinen: eläkeiän asteittaisesta korottamisesta voidaan keskustella, jos työurat eivät loppupäästä muuten pidenny yhteisesti tavoitellulla tavalla.

STTK ja Akava yllättyivät, mutta luultavasti nekin liikkuvat siilipuolustusasemastaan.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) oli vuoden alussa kytkenyt eläkeiän ja eläkemaksut yhteen: ellei eläkeikää voida korottaa, työeläkemaksujen korottamisestakaan ei voida sopia. Eläkemaksuista on sosiaalitupossa sovittu vuoden 2014 loppuun, ja korotustarve on sen jälkeen ilmeinen.

Jos työnantajat eivät suostu työeläkemaksun eivätkä palkansaajat eläkeiän korotukseen, eläketaso alkaisi tässä takalukossa lisärahoituksen puutteessa laskea.

Nyt takalukko on avattu. EK:n lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen sanoi eilen Helsingin Sanomissa, että neuvottelut voivat nyt edistyä ja ovat jo edistyneetkin.

Liukuvan vanhuuseläkeiän alarajaa ei poliittisista syistä voida tällä vaalikaudella korottaa 63 vuodesta Sdp:n lyötyä vastustavan kantansa kiinni. Äkkikorotus ei olisi järkevääkään, sillä se karkottaisi ihmisiä eläkkeelle niin kauan kuin 63-vuotiaana vielä pääsee.

Ei ole syytä tehdä sellaisia päätöksiä, jotka toimivat tarkoitustaan vastaan. Keskimääräinen työelämästä väistyminen on myöhentynyt suunnilleen siinä tahdissa kuin vuoden 2005 työeläkeuudistusta tehtäessä arvioitiin. Siihen kehitykseen ei kaivata takapakkia.

Lakisääteinen eläkeikä on vain yksi työuran pituuteen vaikuttava tekijä. Ratkaisevampia seikkoja ovat työelämän laatu ja varttuneiden työntekijöiden arvostus.

Arvostuksen tai paremminkin halveksimisen nykymäärästä tuhannet maantielle saneeratut ikääntyvät ovat tehneet omia päätelmiään. Eikö työuran pidentämistavoitteen olisi pitänyt koskea heitäkin?