Laura

Perhe

Valikko

Perhe

Tutkijat: "Tekstiviestit ja some köyhdyttävät lasten ystävyyttä ja empatiaa"

ÄÄNESTÄ
Psykologian tutkijat ovat saaneet viime aikoina uutta tietoa siitä, miten tekstiviestit ja sosiaalinen media vaikuttavat lasten ystävyyteen.
Ennen hyvän ystävän kanssa puhuttiin parin tunnin puheluita lankapuhelimella, hihiteltiin iltahämärässä leikkipuistossa tai taloyhtiön kellarissa.

Viime vuosina lasten ystävyys on muuttunut. Ystävän kotona vierailu sekä iltaisin ulkona leikkiminen ja jutteleminen ovat vaihtuneet lyhenteitä viliseviin tekstiviestimaratoneihin ja iltaisin sosiaalisessa mediassa viestittelyyn: OMG - ROTFL ! (suomeksi: Voi hyvä luoja, kierin lattialla naurusta).

Psykologit ovat jo jonkin aikaa olleet kiinnostuneita, miten tämä vaikuttaa lasten ystävyyteen. Ennen kaverin kanssa kierittiin aivan oikeasti lattialla naurusta, nyt saman asian korvaa viiden kirjaimen lyhenne.

Kalifornian yliopiston psykologian professori Margarita Azmitia ei ole huolissaan lasten ja nuorten ystävyydestä. "Vain tekniikka on muuttunut, mutta ystävyys on pysynyt entisellään", hän sanoo.

Kaikki psykologit eivät ole kuitenkaan yhtä vakuuttuneita, etteikö uudella viestintätekniikalla olisi köyhdyttäviä vaikutuksia lasten ja nuorten ystävyyteen.

Vähemmän silmiin katsomista ja koskettamista?

New Yorkin yliopistossa työskentelevä kehityspsykologi Niobe Way toteaa American Psychological Associationin artikkelissa, että amerikkalaisista on tullut yhä vähemmän empaattisia ja tunnetason yhteys on heikentynyt ihmisten välillä. "Meneillään on ihmisten välisen yhteyden kriisi, joka johtuu siitä, että ihmiset viettävät entistä vähemmän aikaa kasvotusten", hän sanoo.

Uusi tekniikka on tutkimusten mukaan helpottanut jonkin verran yksinäisten ja arkojen lasten ystävyyssuhteita. Verkossa monien on helpompi saada tuttavia ja jutella kuin koulun pihalla tai muissa lasten perinteisissä kokoontumispaikoissa.

Meillä Suomessa asiaa on kommentoinut Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka, jonka mielestä Facebook heikentää nuoren sosiaalisia taitoja.

"Monet nuoret eivät hallitse tavallista keskustelua. Tässä työssä näkee paljon hymiötyyppejä, jotka saattavat olla taitavia nettikeskustelijoita, mutta täyisin hukassa reaalimaailman tapaamisessa", hän totesi Kodin kuvalehdelle.

Mitä mieltä olet, heikentääkö some lasten ystävyyttä? Äänestä ja perustele mielipiteesi alla kommenttikentässä.

Ota kantaa

Heikentääkö sosiaalinen media lasten ystävyyttä?

Kyllä 66% Ei 34%
Ääniä yhteensä 4138

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    5. 5

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    6. 6

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    7. 7

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    8. 8

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    5. 5

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    6. Näytä lisää