Laura

Perhe

Valikko

Perhe

Joulutarinakisa - Annika Etholen: Wanhan ajan joulua

Joulutarinakisa
C-sarja, 3. sija: Annika Etholen, 11, Tarvasjoki
Mennäänpä ajassa 80 vuotta taaksepäin,
silloin joulua vietettiin näin:

Äiti kinkun aamulla leivinuunista otti pois.
Lapset kysyivät joko pienen palan maistaa vois?

Rapina eteisestä herättää lasten kiinnostavuuden,
sieltä he löytävät kelkan upouuden.

Kohta kelkkamäessä lapsien nauru raikaa,
ilmassa taitaa olla joulun taikaa.

Isä ja lapset joulukuusen hakee,
äiti kotona jouluruuat tekee.

Kuusi uuden kelkan päällä kotiin tuotiin,
siihen hienoja koristeita itse luotiin.

Lapset kynttilät kuuseen pistivät,
isä kuitenkin ne sytyttivät.

Jouluruuan aika nyt on,
sen jälkeen tulee hetki odottamaton.

Niinkuin aina, jouluruoka maukasta oli,
oven takaa kuului "kili koli".

Joulupukki sisään tulee,
lahjat lapsille jakelee.

Lapset hymyilevät,
tänä jouluna ei tullut risuja,
vaan ihka oikeita puuleluja.

Näin joulua ennen vietettiin,
kaikki silloin yhdessä tehtiin.

Tuomarin perustelu: Reipas jouluruno pullollaan joulun säihkyviä tilanteita, hauskasti ja sujuvasti riimitelty joulukertomus. Riimit kulkevat sarjana kuin joulukuusen koristeketju. Runo hehkuu aitoa vanhan ajan tunnelmaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  3. 3

    Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

  4. 4

    Axl Smithiltä vaaditaan korvauksia ainakin 100 000 euroa

  5. 5

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  6. 6

    Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

  7. 7

    Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    SS: Liikennemerkki lumen peitossa – miten käy ylinopeussakkojen?

  10. 10

    Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  3. 3

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  4. 4

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  7. 7

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  8. 8

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  9. 9

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  10. 10

    Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  3. 3

    Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

  4. 4

    Axl Smithiltä vaaditaan korvauksia ainakin 100 000 euroa

  5. 5

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  6. Näytä lisää