Oona, Netta, Aune

Perhe

Valikko

Perhe

Haluatko lapsestasi huippu-urheilijan? Tutkimus: Tähän vuodenaikaan kannattaa lisääntyä

Haluatko lapsestasi menestyvän urheilijan? Yritä varmistaa, että tuleva olympiakisaaja on syntynyt marraskuussa tai vähintään lokakuussa.
Brittiläisessä Essexin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lapset, jotka olivat syntyneet kyseisinä syyskuukausina, olivat fyysisesti selvästi paremmassa kunnossa kuin kaikki muut luokallaan.

Tutkimukseen osallistui 8550 16-10-vuotiasta poikaa ja tyttöä 26 yleisessä koulussa Essexissä Iso-Britanniassa. Kaikki osallistujat testattiin vuosina 2007-2010 kolmella eri fyysisellä tasolla: kestävyydessä, kädenpuristuksen vahvuudessa ja alavartalon voimakkuudessa. Näistä tekijöistä voidaan ennustaa, kuinka hyvin yksilön on mahdollista menestyä urheilussa.

Tulokset paljastivat, että syntymäkuukaudesta riippuen lapsilla saattoi olla merkittäviä eroja heidän lihasvoimassaan. Marras- ja lokakuussa syntyneet olivat hyväkuntoisempia, heillä oli vahvempi puristusvoima ja he hyppäsivät korkeammalle kuin heidän luokkatoverinsa. Heti heidän perässään tuloksissa olivat joulukuussa syntyneet. Surkeimmat tulokset löytyivät huhti- ja kesäkuussa syntyneiltä.

Tutkijat uskovat, että tulokset johtuvat todennäköisesti D-vitamiinin saannin määrästä. Syksyllä syntyvät lapset altistuvat loppuraskauden aikana suuremmalle määrälle aurinkoa kesäkuukausien aikana kuin muut. D-vitamiini on yhteydessä useisiin myönteisiin terveysvaikutuksiin.

Aikaisin havaitut fyysiset erot voisivat viime kädessä jopa päättää, kenestä leivotaan uusi huipputason urheilija, väittää tutkimus. Samaten tulevat urheilun alisuorittajat voitaisiin löytää etukäteen.

Tutkimus on julkaistu International Journal of Sports Medicine lehdessä. Tutkimuksesta kertoi The Guardian.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. 6

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    7. 7

      Jorman 11-metrinen Trump-mobiili kiinnosti Washingtonissa – yksi asia sai pastorin murheelliseksi

    8. 8

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    9. 9

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    10. 10

      Trump aloitti Obamacaren purkamisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. Näytä lisää