Visa

Perhe

Valikko

Perhe

Ilmoitusosastolla liikuttava viesti 76-vuotishääpäivän kunniaksi: "Fanni, vieläkin rakastan sinua, Pentti."

Torstaina vietetään Pentin ja Fannin hääpäivää.
Ilmoitus viime sunnuntaina Helsingin Sanomissa oli porilaisella tavalla suora, mutta koruton:

"Fanni, vieläkin rakastan sinua, Pentti."

Sillä Suomen Porista Pentti Niinimäki alkujaan on, ja siellä oli Pentti ja Fanni Niinimäen ensimmäinen yhteinen koti.

Torstaina vietetään Pentin ja Fannin hääpäivää. Se on järjestyksessä 76:s, jonka he saavat viettää omassa kodissa.

Yhtä pitkään aviossa olleita, kotona asuvia pareja on Suomessa vain viisi. Tilastotieto selvisi, kun Pentin ja Fannin tytär innostui kysymään asiaa Helsingin Sanomien Torstilta ja tämän tikkaremmiltä.
Palstalla etsitään vastauksia visaisiin kysymyksiin.

- Se on vietävän vähän, Pentti itsekin ihmettelee.

Mutta unohdetaan Torsti ja tikkaremmi ja kysytään asiantuntija Pentiltä, mikä on näin pitkän avioliiton salaisuus?

- Rakkautemme on ollut sellaista kohtuullista koko ajan. Viisi lasta on tehty ja geenit on samat, kun ollaan pikkuserkkuja.

- En minä vierasta olisi uskaltanut ottaakaan.

Ja naurua päälle.

Pelkkä pitkä rakkaus ei riitä 76. hääpäivään. Tarvitaan myös kahden toisiaan rakastavan ihmisen pitkä ikä. Pentti on 97-vuotias, Fanni-rouva täyttää torstaina 95 vuotta.

- Olimme jo keväällä valmiita menemään vihille ja olin saanut apeltani nimen paperiin kuulutuksia varten, mutta oli vielä vähän tekemistä asunnon kanssa, joten lykättiin syksyyn vaimon syntymäpäiväksi, Pentti kertoo.

- Kuinka paljon onkaan saatu säästettyä kahvissa!

Elämä ja Pentin työ ovat kuljettaneet pariskuntaa. Imatralla on asuttu vuodesta 1960. Pentti valmistui teknisestä koulusta konemestariksi  juuri, kun sotakorvaukset oli maksettu ja alan työpaikat vähenivät. Välillä piti käydä Rovaniemelläkin.

Pitkän iän salaisuutena Pentti pitää säännöllisiä elämäntapoja.

- Kolmivuotiaana sairastin polion. Lääkäri oli jo panemassa oikeaa jalkaa polvesta poikki, kun veri ei kiertänyt, mutta antoi vielä viimeiseksi neuvoksi kylvettää sitä kuumalla vedellä.

- Istuin satoja kertoja kuumassa kylvyssä ja siitä se jalka lähti vuoden sisään kasvamaan toisen jalan perään ja olen sitä kantanut loppuikäni mukana.

Nelisen vuotta sitten Pentti suostui miniän vaatimuksesta käymään lääkärintarkastuksessa. Verikokeita otettiin viitisentoista.

- Keski-ikäinen naislääkäri sanoi, ettei ollut pitkään aikaan nähnyt yli yhdeksänkymppistä, jolla ei ole mitään lääkehoitoa.

- Kapinavuosina syntyneet lapset on tehty hyvistä aineksista!

- Vissiin tässä on moukan tuurilla eletty. Omia ansioita ei ole, paitsi että jalan takia en ole koskaan urheillut. Kun katselee vanhoja eläkeläisiä, jotka tuolla rannoilla lenkkeilevät, niin ei ne tästä maailmasta tiedä yhtään mitään, ihan tajuttomina juoksevat!

Työvuosinaan Pentti oli mukana politiikassa Sdp:n riveissä.

- Leskisen Väinön kanssa oltiin asetovereita.

Joitakin vuosia sitten Porissa ilmestyvä Satakunnan Kansa teki Pentistä kolmen sivun jutun. Toimituksessa oli huomattu, että Niinimäen perheeseen oli tilattu Satakunnan Kansa yhtäjaksoisesti 140 vuotta.

Pentiltä löytyi ensimmäinen lehtikin.

- Haurasta oli paperi, Pentti nauraa.

Hieman hauraaksi on käynyt myös rakas Fanni, joka sai viitisen vuotta sitten pienen aivohalvauksen.

- Liikuntakyky säilyi, mutta joka päivä pitää syödä kolme pilleriä. Hän muistaa vanhat asiat erittäin hyvin, Pentti kertoo.

- Minä palvelen nyt häntä kotona omaishoitajana.

"Fanni, vieläkin rakastan sinua, Pentti."

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    3. 3

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    4. 4

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    9. 9

      Suomelle pettymys naisten viestissä – Norja voitti ylivoimaisesti

    10. 10

      Tallipäällikkö Tommi Mäkinen vakuuttaa nukkuvansa yönsä hyvin – ”Ei Toyotalta tule yhtään liikaa paineita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    3. 3

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    4. 4

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. Näytä lisää