Visa

Perhe

Valikko

Perhe

10-vuotiaan tytön ei annettu istua Oulun-lennolla miehen vieressä

IS kertoi torstaina, että sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä on pohtinut, minkälaiset yhteiskunnan käytännöt syrjivät miehiä.
Helsinkiläisnainen törmäsi viime viikolla lentokentällä ohjeistukseen, joka on hänen mielestään miesten tasa-arvon kannalta pöyristyttävä.

Liina Putkosen 10-vuotias tytär lensi viime viikolla yksin Helsingistä isovanhempiensa luokse Ouluun Norwegian-yhtiön lennolla. Opettajana työskentelevä miespuolinen perhetuttu oli menossa samalle lennolle, ja koko porukka meni samalla kyydillä lentokentälle.

− Tyttäreni matkusti vasta toista kertaa yksin, joten ajattelimme, että jos hän voisi istua perhetutun vieressä, matka ei olisi niin jännittävä. Vastaanottotiskillä virkailija sanoi, että heillä on sellainen ohjeistus, että miestä ei voi sijoittaa yksin matkustavan lapsen viereen, Putkonen kertoo.

Kun Putkonen ihmetteli ohjeistusta, hänelle kerrottiin, että vieressä istuminen on mahdollista vain, jos yksin matkustavan lapsen palvelusopimus puretaan.

− Pelkäsin, että sopimuksen purkamisesta voi olla paluumatkalla ongelmia, enkä uskaltanut lähteä siihen.

Lopulta 10-vuotias istui 9-vuotiaan pojan vieressä, ja tuttu istui toisella puolella konetta.

− Minun mielestäni tuollainen on aivan tasa-arvon vastaista ja miehenä olisin tosi järkyttynyt, Putkonen miettii.

"Ei ole ohjeistusta"

Norwegianin viestinnästä todetaan lyhyesti, ettei lentoyhtiöllä ole ohjeistusta, joka kieltää lapsen istuttamisen miehen viereen.

Norwegian selittää tapausta väärinkäsityksellä. Lentoyhtiön maapalveluista Helsinki-Vantaalla vastaa alihankkija.

− Jos naiselle on lähtöselvityksessä sanottu näin, saattaa olla, että kyseessä on väärinymmärrys. Joillakin lentoyhtiöillä on tällaisia ohjeistuksia ja saattaa olla, että lähtöselvitysvirkailija on antanut väärää informaatiota tässä tilanteessa tai asiassa on ollut jokin muu sekaannus, tiedottaja Tarja Valde-Brown sanoo.

Putkonen pitää väärinymmärrystä epätodennäköisenä.

− Me emme ainakaan voineet käsittää mitään väärin. Virkailija oli hyvin selkeä, eikä tulkinnut mitään, vaan totesi saman tien, ettei tämä käy laatuun, Putkonen sanoo.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Yle.

Ota kantaa

Voiko yksin matkustava lapsi istua miehen vieressä?

Kyllä 85% Ei 15%
Ääniä yhteensä 68842

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. 6

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    7. 7

      Putouksen uusi tähti loisti Donald Trumpina – kollega piti Hollywood-tähden veroisena

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. Näytä lisää