Laura

Perhe

Valikko

Perhe

"Lapsia hakattiin, mutta ulospäin piti näyttää malliperheeltä"

Lukijat kertovat karuja kokemuksia lapsuudestaan.
Eilen julkaisimme neljän naisen tarinan siitä, miksi he ovat aikuisena katkaisseet välit vanhempiinsa. Nyt lukijamme kertovat omia kokemuksiaan.

Ei sanonut sanaakaan

"Lopetin yhteydenpidon äitiini, kun hän ei kaksosieni nimenantotilaisuudessa sanonut perheelleni sanaakaan. Tokaisi eräälle, joka onnitteli häntä lapsenlapsista, että "Ei tähän maailmaan kannata lapsia tehdä". Se riitti, puoli vuotta kulunut, eikä hän ole ollut yhteydessä, tosin en minäkään häneen."

Poika&isä

Isä tuli humalassa oven taakse

"Katkaisin välit isääni reilu vuosi sitten. Hän oli usein pyytämässä rahaa lainaksi. Hän tiesi minun tienaavan kohtuullisesti ja suuttui, jos en lainannut. Kun valmistuin, hän lupasi ostaa minulle tietokoneen, jonka olisi maksanut osamaksulla puoliksi. Hän maksoi yhden ainoan erän ja lähetti loput postitse kotiini. Eniten harmittaa, ettei hän ollut läsnä, kun olin lapsi. Viina vei miestä, ja hän oli harvoin yhteydessä. Joskus hän tuli humalassa oven taakse ja muistan, kuinka pelkäsin häntä. Yritin vanhempana luoda uutta yhteyttä ja parantaa välejämme, kunnes tajusin sen olevan liian myöhäistä. Tuntui kuin olisin puhunut tuntemattomalle ihmiselle. Lopulta katkaisin välit."

Nykyisin isätön

Äiti arvosteli liikaa

"Katkaisin välit äitiini vuosi sitten. Päätös oli helppo ja helpotti perheeni elämää paljon. Äitini tuppasi arvostelemaan kasvatustani pikkuisen liikaa ja liian negatiivisesti. Välit menneet lopullisesti, mutta onneksi siskoni ja veljeni ovat äitini kanssa edelleen tekemisissä."

Tytär(kö)?

Viina vie vanhempia

"Vanhempani ovat alkoholisteja, ja heidän elämänsä seuraaminen ja siitä huolta kantaminen sai minut itsenikin sairastumaan. En olisi tajunnut katkoa välejä, ellei terapeutti olisi sanonut sitä ääneen. Välillä olen yrittänyt olla yhteydessä, mutta homma ajautuu melko pian samoihin uomiin ja syyttelyyn. Helpompi on olla erossa."

Rapu -75

Isä antoi katteettomia lupauksia

"Vanhempani erosivat minun ollessa pieni. Kävin isäni luona joka toinen viikonloppu tai silloin kuin hänellä sattui olemaan aikaa. Isälleni on aina ollut hauskanpito tärkeämpää kuin perhe. Paljon on lupauksia tehnyt ja yhtä monta lupausta pettänyt! Jos hänelle antaa palautetta, hän suuttuu silmittömästi ja alkaa haukkua. Teini-iässä olin vielä isäni kanssa tekemisissä, mutta oman lapsen syntymän jälkeen ymmärsin, kuinka itsekäs isäni on. Hän jatkoi lapseni kanssa samaa, että antoi katteettomia lupauksia. Minulle riitti! Nykyään en ole missään tekemisissä hänen kanssaan enkä koskaan enää aio olla. En edes tervehdi, jos tulee joskus vastaan. Olen onnellinen, ettei isäni enää pilaa minun tai lasteni elämää."

Nykyään isätön

Törkeää arvostelua liikakiloista

"Äitini hoiti arkiset tarpeet hyvin. En kuitenkaan muista koskaan olleeni äitini sylissä. Missään asiassa häneltä ei saanut kannustusta. Kahta avioliittoani hän ei hyväksynyt, mutta tuomitsi myös erot. Raskauksien jälkeisistä kiloista sain törkeää arvostelua. Kun aloitin opiskelun, kommentti oli "Liian raskas koulu sinulle, et selviä siitä". Lasteni isästä erotessa haukkui pystyyn, että pilaan lasteni elämän ja heistä tulee alkoholisteja ja rikollisia. Molemmat lapseni ovat itsenäisiä aikuisia ja ammatteihin kouluttautuneita ja töissä. Äitini haukkui heidät tyhmiksi. Päätin lopulta katkaista välit."

Suomalainen

Väkivaltaa ja mustasukkaisuutta

"En ole ollut vanhempieni kanssa tekemisissä 11 vuoteen. He eivät ole nähneet neljää nuorinta lastani lainkaan. Minä olin lapsena kiinnostava vain silloin, kun sai kehua vieraille koulu- ja urheilumenestykselläni. Kotona elämä oli hirveää, olin välissä, kun isä uhkasi äitiä kirveellä. Meitä lapsia hakattiin, mutta aina ulospäin piti näyttää malliperheeltä.

Alkoholi ei koskaan ollut kuvioissa, mutta äidin järjetön mustasukkaisuus sai aikaan valtavan helvetin aina tasaisin väliajoin. Sitten kun vanhempani viimein erosivat, se olikin kuulemma minun syyni, vaikka olin silloin ollut poissa kotoa jo 12 vuotta. Minä en koskaan osannut tehdä mitään oikein, lapseni saivat osakseen arvostelua, mieheni ei koskaan kelvannut. Heitin kuulemma elämäni hukkaan, kun menin naimisiin ja hankin lapsia."

Vm.71

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Presidentti Bush vanhempi tehohoidossa – myös vaimo joutui sairaalaan

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    8. 8

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Obama pitää viimeisen tiedotustilaisuutensa – IS seuraa hetki hetkeltä

    9. 9

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    10. 10

      Kimi Räikkönen yllätti puheellaan gaalassa – ”Vanha myytti, joka ei pidä paikkaansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    10. 10

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Presidentti Bush vanhempi tehohoidossa – myös vaimo joutui sairaalaan

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. Näytä lisää