Oona, Netta, Aune

Perhe

Valikko

Perhe

Odotatko kärsimättömänä laskettua aikaasi? - Turhaan, sillä se pitää harvoin paikkansa!

Raskaus
Monet raskaana olevat äidit odottavat laskettua aikaansa kuin kuuta nousevaa. Todennäköisyys siihen, että lapsi todella syntyy sinä päivänä, on kuitenkin hyvin pieni.
Jos kaksi ystävätärtä tulee raskaaksi samaan aikaan ja molempien laskettu aika osuu samalle päivälle, synnyttävätkö he yhtä aikaa?

BBC:n uutisen mukaan vain noin neljä prosenttia vauvoista syntyy laskettuna päivänä. Toisin sanoen lasketun ajan toteutumisen mahdollisuus on vähemmän kuin 1/20.

– On hyvin epätodennäköistä, että lapsi syntyy juuri laskettuna aikana. Vähemmän syntyy laskettuna päivänä kuin sen ympärillä olevina päivinä, kommentoi apulaishoitaja Päivi Lotvonen Oulun yliopistollisen sairaalan synnytysosastolta.

– Laskettu aika ei ole mitenkään ylikorostuneesti esillä Suomessa. Sitä pidetään jonkinlaisena takaporttina hommalle. Vauvan vointi huolestuttaa suomalaisia äitejä eniten. Tavallisimmat huolenaiheet liittyvät siihen, onko lapsi elävänä kohdussa ja kasvaako se normaalilla tavalla. Nämä ovat ihan universaaleja huolia.

Hyötyä tavoittelemattoman, raskauden hoitamiseen perehtyneen The Perinatal Institut -organisaation tutkimukset osoittavat, että laskettu aika pitää hyvin harvoin paikkansa. BBC:n uutisen esille nostaman tutkimuksen mukaan lapsi syntyy laskettuna aikana vain neljän prosentin todennäköisyydellä.

Professori Jason Gardosi pitää käsitettä lasketusta ajasta alkujaankin harhaanjohtavana. BBC:n uutisen mukaan professori kutsuisi sitä ennemmin nimenomaan ”arvioiduksi ajaksi”.

– Monet äidit ovat tarpeettoman ahdistuneita ja kärsimättömiä luottaessaan liikaa laskettuun aikaan, Gardosi kommentoi BBC:lle.

Gardosin mukaan 60 prosenttia vauvoista syntyy lasketusta ajasta viikon sisällä - joko viikon ennen tai jälkeen. Enemmän kuin 90 prosenttia vauvoista syntyy lasketusta ajasta kahden viikon sisällä, joko ennen tai jälkeen.

Raskauden kesto on tavallisesti 38 viikosta 42 viikkoon.

– Siinä on periaatteessa kuukauden mahdollisuus heittoon, pohtii Lotvonen.

Laskettu aika on tärkeä raskauden seuraamisessa: onko tarpeen käynnistää synnytys vai onko se hyvin ennenaikaista? Laskettu aika lasketaan viimeisistä kuukautisista. Lisäksi neuvolassa tehdään kattava ultraäänitutkimus raskauden alussa.

Ota kantaa

Osuiko sinun lapsesi syntymä ja laskettu aika samalle päivälle?

Kyllä 17% Ei 83%
Ääniä yhteensä 5586

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. 6

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    7. 7

      Jorman 11-metrinen Trump-mobiili kiinnosti Washingtonissa – yksi asia sai pastorin murheelliseksi

    8. 8

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    9. 9

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    10. 10

      Trump aloitti Obamacaren purkamisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. Näytä lisää