Senja

Perhe

Valikko

Perhe

IS:n lukijat lasten jaksamisesta: ”Suomalaiset eivät usko puheen auttavan”

Mannerheimin Lastensuojeluliitto kertoi aiemmin olevansa huolissaan lasten ja nuorten jaksamisesta. Näin IS:n lukijat kommentoivat aihetta.
IS kertoi maanantaina Mannerheimin Lastensuojeluliiton blogitekstistä, jossa liitto huolehti lasten jaksamisesta.

MLL kertoi Lasten ja nuorten puhelimen keskustelunaiheiden muuttuneen aikaisempaa vakavammiksi. Nuoret yrittävät arvioida yhä enemmän itse, ovatko omat ongelmat niin suuria, että niillä on aiheellista vaivata aikuisia. Monet lapset jäävätkin yksin murheidensa kanssa.

Kysyimme lukijoilta ajatuksia MLL:n huolesta. Näin lukijat kommentoivat:

Nimimerkki Pölö kertoo omia kokemuksiaan masennuksesta.

”Olin 14-vuotiaana oletettavasti masentunut, mutta en puhunut siitä vanhemmilleni. Äitini on sairaanhoitaja, enkä kertonut asiasta, koska en kokenut olevani oikeutettu masennukseen: minullahan oli kaikki periaatteessa hyvin. Oma pääni ei vain ollut siinä mukana. Jotenkin ajattelin aina, ettei minulla voi olla masennusta tai itseinhoisia ajatuksia, kunhan kerjään alitajuisesti huomiota. Siksi päätin olla kertomatta. Luulenkin että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta saa aikaan paineita nuorille. Kaikki on hyvin, mutta ei ole. Suomalaiset eivät usko puheen auttavan.”

Lukija Minni 12 huolehtii etenkin avioerolasten jaksamisesta.

”Pelkään pahoin, että varsinkin avioerolapsilla ei ole mitään mahdollisuutta saada apua mistään ja heitä on satoja tuhansia. Lapset oireilevat eri tavoin, esimerkiksi oireilua nimitetään lukihäiriöksi, vaikka kyse voi olla pitkäaikaiseta henkisestä rasituksesta. Vaatehuolto voi olla surkealla tilalla. Koska tuetaan vain yhden vanhemman aatetta, lasten sana jää kuulumatta, hätä jää kirjaamatta ja pääsee paisumaan isommaksi.”

Nimimerkin Missä vastuu lapsista peräänkuuluttaa vanhempien vastuuta.

”Kyllä vanhempien pitäisi edes joskus kysyä lapseltaan/lapsiltaan, mitä oikeesti kuuluu, onko kaikki ok. Kerro jos on murheita! Jos kerran lapsia on tehnyt, kyllä heistä tarvitsee huolehtia, kuria unohtamatta, koska näitä vapaan kasvatuksen tuloksia on jo aivan liikaa, ovat ihan hukassa. Säälittää kaikki, jotka joutuvat elämään ilman rakkautta!”

Nimimerkki Juhani Tapion arvelee, että ennen asiat olivat paremmin.

”Osa syy on nykyinen välinpitämättömyys, vanhemmat eivät muka ehdi olla läsnä. Ennen kun äidit olivat kotona, he pystyivät ratkomaan lapsien ongelmia jo kasvuvaiheessa.”

Onni 01 kehottaa nuoria kokeilemaan uusia harrastuksia.

”Yrittäkää hakeutua rohkeasti harrastamaan / tekemään jotakin uutta. Joskus fyysinen rasitus liikkumalla on hyvä mörön karkoittaja. Ajatukset ikävistä asioista on hyvä saada pois mielestä edes hetkeksi, että mieli saa välillä levätä. Ei vieraalle puhuminen välttämättä aina auta, kun se ei muuta mitään.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    6. 6

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    7. 7

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    8. 8

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    6. Näytä lisää