Laura

Perhe

Valikko

Perhe

Lukijat kertovat vuorotyöläisvanhempien arjesta: ”Ainut jousto, jonka saa, on lopputili”

Varhaiskasvatustieteen professori Marja-Leena Laakso kritisoi aiemmin tällä viikolla lasten pitkiä hoitoaikoja. Nyt Ilta-Sanomien lukijat kertovat, miltä vuorotyön ja vanhemmuuden yhdistäminen tuntuu käytännössä.
Marja-Leena Laakso arvosteli sitä, että lasten hoitopäivät saattavat venyä vuoropäiväkodeissa jopa ympärivuorokautisiksi. Tällainen tilanne voi tulla esimerkiksi silloin, jos vanhempi tekee iltavuoron perään aamuvuoron, eikä lasta haeta yöksi kotiin.

Laakson mielestä hoitopäivien ja -jaksojen pituuksiin pitäisi saada maksimirajat ja työnantajien täytyisi myöntää enemmän joustoja pienten lasten vanhemmille.

Myös Ilta-Sanomien lukijoilla on kokemusta vuorotöistä ja lasten pitkistä hoitojaksoista. Nimimerkin Liisa, hoitaja mukaan yöksi kotiin hakeminen ei aina ole lapsen etu.

– Kun sairaanhoitajan iltavuoro loppuu klo 22.00 ja aamuvuoro alkaa klo 7.00, tilanne on vaikea. Käytännössä siinä ei ehdi kuin käydä kotona kääntymässä ja sängyssä pyörimässä. Kohtuuttomalta tuntuu, että lapsi on pitkän aikaa hoidossa, mutta myös se, että pieni lapsi haetaan kotiin joskus klo 23 ja viedään takaisin klo 6. Yö jää tosi lyhyeksi, hän kirjoittaa.

– Omat lapseni ovat onneksi jo nuoria aikuisia ja elävät omillaan, mutta nämä ajat ovat hyvin muistissa.

Kohtuuttomalta tuntuu, että lapsi on pitkän aikaa hoidossa, mutta myös se, että pieni lapsi haetaan kotiin joskus klo 23 ja viedään takaisin klo 6.

Nimimerkki Minä vain kertoo kolmivuorotöitä tekevien yksinhuoltajien tilanteesta ja kaipaa työnantajilta ymmärrystä.

– Kyllä se laina-auto lisäisi aikaa lapselle, mutta tulot ei riitä auton pitämiseen, joten kuljetaan bussilla. Ja vaikka esimiehelle kuinka kerrotaan, että ei lauantaina klo 22 pois ja sunnuntaina klo 7 takas... Lapsi kun haetaan yöksi kotiin... Ei pysty vaikuttamaan, kun vastaus on "työ on prioriteetti numero yksi".

Sairaanhoitajana työskennellyt Alan vaihtaja päätti vaihtaa ammattia, kun lapset lähestyivät kouluikää.

– Omat lapseni olivat vuorohoidossa pieninä. Eivät he tienneet, mikä on viikonloppu tai pyhäpäivä. Olivat ihmeissään toisten perheiden lauantaikarkkipäivästä tai viikonloppureissuista. Sitten heräsin todellisuuteen, kun ajattelin, että milloin näen lapseni, kun koulu alkaa? hän kirjoittaa.

Vuorotyössä on myös puolensa

Nimimerkki Pöllö nostaa esiin myös vuorotyön hyviä puolia.

– Teen epäsäännöllistä työtä, puoliso säännöllistä. Lapsi on hoidossa 1-4 päivää viikossa, 2-10h kerralla. Useimmiten 3 päivää viikossa ja 5-6h. Sanoisin, että lapsemme saa viettää paljon enemmän aikaa vanhempiensa kanssa kuin säännöllistä 8-16-työtä tekevien vanhempien lapset.

Myös Vuoro- ja matkatyöläinen huomauttaa, että arkivapaat tuovat yhteistä aikaa lapsen kanssa.

– Yövuoron jälkeen on saatava nukkua ja lapsi on pakko viedä hoitoon. Vapaapäiviä on taas paljon enemmän kuin säännöllisessä päivätyössä olevilla, minusta tämä on taas lapsen etu, koska yhteistä aikaa on enemmän, hän kirjoittaa.

Hänen mukaansa työnantajalta ei kuitenkaan heru ymmärrystä perheellisille.

– Ainut jousto jonka saa on lopputili, ei työnantajaa kiinnosta pätkääkään miten kukakin arkensa järjestää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    2. 2

      Axl Smith poistui käräjäoikeudesta – paljasti viimein tuiman katseensa aurinkolasien takaa

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    8. 8

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    9. 9

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    10. 10

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    7. 7

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    8. 8

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    2. 2

      Axl Smith poistui käräjäoikeudesta – paljasti viimein tuiman katseensa aurinkolasien takaa

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. Näytä lisää