Visa

Perhe

Valikko

Perhe

Lääkärit olivat jo sammuttamassa elintoiminnot – pahan aivovaurion 15-vuotiaana saanut Jani taisteli elämään

Taistelija
Viisitoistavuotiaana Jani Korhonen makasi tajuttomana sairaalan sängyllä. Ympärillä lääkärit ja vanhemmat puhuivat pojan tulevaisuudesta. Toivoa ei näyttänyt olevan, mutta vanhemmat uskoivat silti.
Paha aivoverenvuoto oli tehnyt tuhoja 15-vuotiaan Jani Korhosen aivoissa, eikä toivoa näyttänyt olevan.

Tilanne oli paha. Niin paha, että lääkärit kysyivät vanhemmilta, sammutetaanko pojan elintoimintoja ylläpitävät laitteet.

Mutta vanhemmat uskoivat. Ja toivoivat. Poika toipuisi vielä. He eivät suostuneet laitteiden irrotukseen.

– Siitä olen vanhemmilleni ikuisesti kiitollinen, sanoo Korhonen nyt, kahdeksan vuotta onnettomuuden jälkeen.

Korhonen, 23, ei muista mitään hetkistä ennen onnettomuutta. Mielessä on vain tyhjiä kohtia ja muistoja muiden kertomana.

 

Lensin pää edellä auton sivuikkunan läpi.

Sen hän tietää, että hölmöiltyä tuli.

Korhonen oli lainannut luvatta ystävänsä moottoripyörää ja ottanut kyytiin kaksi kaveria.

Valoristeyksessä hän ajoi yhteen taksin kanssa. Ystävät selvisivät törmäyksestä ilman vammoja. Korhoselle kävi toisin.

– Lensin pää edellä auton sivuikkunan läpi, hän kertoo.

Onneksi oli kypärä, se pelasti hengen.


Sairaalassa Korhonen leikattiin välittömästi. Aivoissa oli iso verenvuoto, ja leuka oli mennyt pirstaleiksi. Korhonen makasi tajuttomana kaksi viikkoa. Heti onnettomuutta seuraavaksi päiväksi oli aiemmin sovittu pikkuveljen ristiäiset. Poika sai saman toisen nimen kuin hengestään taisteleva isoveli.

Muistoksi, jos kävisi se pahin kaikesta.

Ristiäiset pidettiin lyhimmän kaavan mukaan, sillä äiti halusi nopeasti sairaalaan. Iloiseksi suunniteltua juhlaa varjosti suru ja järkytys.

– Äiti ei ole vieläkään pystynyt katsomaan ristiäisvideota, Korhonen sanoo.

Mitä tapahtui?

Ensimmäinen muisto on välähdys sairaalasta. Korhonen herää vaaleasta huoneesta, ympärillä ovat äiti, isä ja veljet. Hän ei ymmärrä, mitä on tapahtunut. Eikä sitä, miksi vartalon toinen puoli ei liiku lainkaan. Kysyäkään ei voi, sillä puhetta ei tule, vaikka kuinka yrittää.

 

Ajattelin silloin, että tämä oli tässä. En jaksa enkä halua elää.

Kun Korhoselle kerrotaan, että hän ollut onnettomuudessa, eikä ehkä kävele enää koskaan, mieli murtuu.

– Ajattelin silloin, että tämä oli tässä. En jaksa enkä halua elää.

Ajatus siitä, että hän ei enää koskaan juoksisi tai harrastaisi rakastamiaan pallopelejä, tuntui kestämättömältä. Yhtä kestämätöntä oli aika sairaalassa.


Jani ikävöi kotiin. Lastenosastolla kaikuva pienten lasten itku ahdisti. Usein yöllä ikävä vyöryi päälle niin voimalla, että oli soitettava äidille. Puhetta ei vielä tullut, itkua kylläkin. Äiti lohdutti poikaa ja muistutti, että tulee Janin luokse taas päivällä, niin kuin joka ikinen päivä.

Noin kuukausi onnettomuuden jälkeen hänet siirrettiin kuntoutuskeskukseen. Pyörätuolilla liikkuva Korhonen puhui yhä osittain kirjoituslaitteen avulla, mutta sanojakin alkoi tulla.

Perhe, ystävät ja sukulaiset kävivät katsomassa usein. He kirjoittivat terveisiään vieraskirjaan.

Sieltä Korhonen voisi nyt lukea ajasta, joka on yhä osittain hämärän peitossa.

– Mutta en pysty lukemaan sitä vielä. Yritin, ja se otti liikaa sydämestä, hän sanoo.

 

Kun erään kerran äiti ja isä taas lähtivät kotiin, enkä päässyt mukaan, päätin opetella kävelyn.

Kerran isä ehdotti, että poika kokeilisi kävelyä kaidetta pitkin. Ajatus pelotti, mutta isä lupasi pitää lujasti kiinni.

– Siitä se lähti. Kun erään kerran äiti ja isä taas lähtivät kotiin, enkä päässyt mukaan, päätin opetella kävelyn. Aikarajaksi laitoin kaksi viikkoa, yhtään enempää en enää kestänyt olla poissa kotoa.


Huonolla tiellä

Aikaraja piti. Korhonen pääsi kotiin, kun kävely onnistui itsenäisesti. Huteraa se vielä oli, ja pyörätuoli oli pakko ottaa ajoittain apuun. Kotona liikkuminen edistyi hitaasti, sillä Korhonen ei oikein jaksanut välittää. Todellinen harppaus etenemisessä tuli, kun pikkuveli alkoi tapailla ensimmäisiä askeleitaan.

– Katsoin pikkuveljen yrityksiä, ja ajattelin, että tuossa pieni ihminen opettelee asioita, jotka minun pitäisi osata. Halusin olla se, joka häntä opettaa, Korhonen muistelee.

 

Vasen jalkani laahaa yhä perässä. En silti anna sen haitata.

Hän alkoi noudattaa fysioterapeuttien ohjeita tunnollisesti ja jatkoi jo kuntoutuskeskuksessa alkaneita kuntosalikäyntejä. Sinnikäs puurtaminen itsekseen ja ammattilaisten kanssa tuotti tulosta. Kävely alkoi sujua yhä paremmin.

– Mutta aivan normaaliksi se ei palaudu koskaan. Vasen jalkani laahaa yhä perässä. En silti anna sen haitata.

Peruskoulun jälkeen Korhonen meni ammattikoulun ajoneuvoasentajalinjalle. Koulu tuntui merkityksettömältä, koko elämäkin välillä. Sitä tunnetta Korhonen lääkitsi alkoholilla.

Hetkeksi elämä uhkasi lähteä sivuluisuun.

– Ymmärsin pian olevani huonolla tiellä. Kun eräänä aamuna katsoin peiliin ja näin siellä laihan ja kalpean kaverin, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Lopetin juomisen siihen paikkaan ja lähdin kuntosalille.

Valmistuttuaan ammattikoulusta Korhonen suoritti yrittäjän tutkinnon. Hän oli päättänyt ystävänsä kanssa perustaa kuntosalin. Unelma kaatui kuitenkin onnettomuuden jälkiseurauksiin. Syylliseksi todettu Korhonen oli korvausten takia menettänyt luottotietonsa, ja lainahakemus evättiin. Töitäkään ei ollut.

– Ajattelin, että kotona minusta ei ole makaamaan. Soitin Tampereen seudun ammattiopisto Treduun, ja kysyin, oliko mitään opiskelupaikkoja jäljellä.


Löytyi vapaa tietokoneasentajan paikka, jonka Korhonen ilmoitti ottavansa vastaan. Paikan päällä se paljastuikin elektroniikka-asentajan paikaksi, mutta pääasia oli päästä opintojen pariin ja elämässä eteenpäin.

Menossa on nyt kolmas ja samalla viimeinen opiskeluvuosi. Opiskeluiden aikana elämä on mullistunut jälleen.

– Tapasin nykyisen avopuolisoni Viivin ja muutimme nopeasti yhteen. Heinäkuussa meille syntyi pieni Onni-poika, ylpeä isä hymyilee leveästi.

Onnettomuus opetti

Elämä on mallillaan. Ilman onnettomuutta tilanne voisi olla toisin.

– Kun nyt mietin onnettomuuden aikaista kaveriporukkaa, niin puolet heistä on kuollut ja toinen puoli vankilassa, Korhonen sanoo.

 

Toisten huomioon ottaminen on tullut kolarin myötä tärkeäksi. Samoin perhe, johon ennen pidin hädin tuskin yhteyttä.

Onnettomuus opetti, että moni asia on itsestä ja tahdonvoimasta kiinni.

– Toisten huomioon ottaminen on tullut kolarin myötä tärkeäksi. Samoin perhe, johon ennen pidin hädin tuskin yhteyttä. Olen perheelleni ja sukulaisilleni äärettömän kiitollinen kaikesta tuesta. Nyt vasta tajuan, miten tärkeää on se, että ympärillä on ihmisiä, jotka oikeasti välittävät. Ilman sitä en taatusti olisi jaksanut taistelua, jota kävin itseni kanssa, Korhonen herkistyy.


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. 6

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    7. 7

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    10. 10

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    7. 7

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    8. 8

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    9. 9

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    10. 10

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. Näytä lisää