Heli, Heljä, Helinä

Perhe

Valikko

Perhe

Rehtori HS:ssa: Vanhemmuus on yhä useammalta hukassa – mielenterveystaitoja opetetaan lapsille jo alakoulussa

Koulu
Mielenterveystaidot ovat tulleet koulujen opetukseen mukaan tänä syksynä. Lapsille opetetaan keinoja kohdata muun muassa raivoa ja pelkoa.
Mielenterveystaitoja opetetaan alakoululaisille osana terveystiedon tunteja. Suomen Mielenterveysseura on laatinut kouluihin sopivaa opetusaineistoa ja kouluttanut opettajia. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

Tavoitteena on, että oppilaat oppisivat paitsi yhdessä toimimista, myös itsehillintää, ristiriitojen selvittämistä ja tunnetaitoja. Helsingin Sanomien haastattelema Hyvinkään Aseman koulun rehtori Jari Laukkanen kertoo, että koulu on joutunut ottamaan yhä isomman vastuun lasten kasvatuksesta.

– En halua tyrmätä vanhempia, mutta vanhemmuus on yhä useammalta hukassa. Ei olla vanhempia, vaan kavereita. Pelisäännöt puuttuvat, rehtori kertoo HS:lle.

Mielenterveysseuran opetusmateriaalissa lapsille opetetaan tunnetaitojen lisäksi kaveritaitoja ja oman kehon ja mielen viestien kuuntelua. Lisäksi koululaiset saavat tietoa turvataidoista, itsetuntemuksesta ja hyvästä arjesta. Kaikki opettajat eivät hanki Mielenterveysseuran koulutusta, mutta esimerkiksi Vantaalla lähes kaikki opettajat ovat jo kouluttautuneet.

Tietoisuustaidoista apua koululaisille?

Koululaisten tietoisuustaitojen eli mindfulnessin opetuksesta on Suomessa loppusuoralla ensimmäinen laaja tutkimushanke, jossa seurataan, miten tietoisuustaidot vaikuttavat lasten stressinhallintaan ja yleiseen hyvinvointiin. Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin hankkeeseen on osallistunut lähes 3000 iältään 12–15-vuotiasta lasta sekä heidän vanhempiaan ja opettajiaan.

Koululaisten tietoisuustaitojen ja meditaation opetuksesta on saatu maailmalla lupaavia tuloksia. Upworthy-sivusto kertoi hiljattain baltimorelaiskoulusta, joka korvasi jälki-istunnot meditaatiolla. Tulokset olivat ällistyttäviä: koulusta ei erotettu ketään häiriökäyttäytymisen vuoksi koko vuonna, ja lintsaaminen väheni huomattavasti.

Brittilehti The Guardian puolestaan kertoi sanfranciscolaisesta pahamaineisesta koulusta, jossa häiriköt saatiin kuriin meditaation avulla. Tietoisuustaitojen omaksuminen kesti useamman vuoden. Meditaatiolla on ollut rauhoittava vaikutus koko kouluun.

– Meditaatio on tuonut paljon vakautta kouluumme ja auttanut henkilökuntaa ja lapsia selviytymään päivittäisestä stressistä, koulun edustaja kertoo.

Onko vanhemmuus hukassa? Miten se ilmenee? Tarvitaanko koulussa mielenterveystaitojen opetusta?

Mindfulness

  • Mindfulness on tapa harjoittaa tietoisuutta, huomionkiinnittämistä ja hetkessä olemista.
  • Mielen tyynnyttäminen ja kokemusten utelias ja hyväksyvä havainnointi alentavat kokemusten mukaan stressiä ja auttavat myös tarkkaavaisuuden hallinnassa ja tunteiden säätelyssä.
  • Lisäksi mindfulnessin kerrottaan lisäävän luovuutta ja positiivisia tuntemuksia, parantavan oppimiskykyä ja muistia sekä vahvistavan sosiaalisia taitoja ja itsetuntoa.
Lähde: Mielenterveysseura

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    3. 3

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    4. 4

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Puolustusvoimat ostaa 16 erikoispanssarivaunua Hollannista

    7. 7

      Uusi video julki: tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma näihin kuviin?

    8. 8

      Suomalaishiihtäjä ylsi superyllätykseen – nyt varmistui paikka Lahden MM-kisoihin!

    9. 9

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    10. 10

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    10. 10

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    3. 3

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    4. 4

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. Näytä lisää