Sebastian

Perhe

Valikko

Perhe

Onko tässä joulun hittilelu? ”Ehti jo loppua”

Interaktiivinen lelu on noussut suosioon ympäri maailmaa, myös Suomessa.
Monet 1970- ja 1980-luvun lapset odottivat saavansa joululahjaksi View-Master-katselulaitteen. Sillä ihailtiin pahvikiekoilta esille pyöritettäviä stereokuvia. 2010 vuoden jälkeen suosioon nousivat vuoroin konsolipelit ja robottikoirat. Kovasti suosiotaan tänä vuonna ovat kasvattaneet vuorovaikutteiset Hatchimals-lelut, vaikka suosio ei ihan kaikkialla Suomessa näykään.

– Meiltä ensimmäinen erä Hatchimals-leluista ehti jo loppua, mutta uusi erä on tulossa. Muita kysyttyjä ovat olleet Legot, Ryhmä Hau-lelut ja varsinkin alle kolmevuotiaiden perinteiset puulelut, myyjä Minna Kyrkkö BR-Lelukaupasta Helsingin Kampista kertoo.

Esimerkiksi Britanniassa Hatchimals on ollut huippusuosittu ja se on ollut loppuunmyyty monissa paikoissa:

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kaikkialla Suomessa Hatchimals-lelut eivät ole se ykkösjuttu. Ei ainakaan vielä.

– Leluosaston myyjien mukaan eniten on kyselty Legoja, käveleviä robotteja, Frozen-leluja ja Ryhmä Hau-leluja. Meillä Hatchimals-lelut eivät ole nousseet suosion kärkeen, vaikka yksi myyjistä kertoi oman lapsensa kyselleen Hatchimals-leluja, Vaasan Prisman johtaja Markku Aspfors kertoo.

Myös hieman perinteisempiä leluja kysellään yhä.

– Meiltä kysellään perinteisiä puuleluja, kuten puisia ruokaleluja, merirosvolaivoja ja erityisesti kotimaisia leluja. Hatchimals-leluja ei toistaiseksi ole kysytty, mutta eiköhän sitäkin kysytä, jos siitä tulee erityinen suosikki, Kristina Lönnberg Lelukauppa Tingeling Leksakerista Helsingistä kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Presidentti Trump matkalla kohti Valkoista taloa

    5. 5

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    6. 6

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    7. 7

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    8. 8

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    9. 9

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    10. 10

      Brittihovi vahvisti tiedon: Prinssi William ja herttuatar Catherine muuttavat perheineen Lontooseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Presidentti Trump matkalla kohti Valkoista taloa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Presidentti Trump matkalla kohti Valkoista taloa

    5. 5

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    6. Näytä lisää