Oona, Netta, Aune

Perhe

Valikko

Perhe

Lietsotko vahingossa riitoja? 5 virhettä, joihin vanhemmat tietämättään sortuvat

Kasvatus
Nahinaa, nokkapokkaa ja tappelua milloin mistäkin – sisarusriidat vievät vanhempien hermot. Asialle voi tehdä paljonkin muuttamalla omaa käyttäytymistään.
Monet vanhemmat miettivät, millä saisivat nahistelun loppumaan. Today Parenting -sivuston vanhemmuusasiantuntijan Amy McCreadyn mukaan sisarusriidoilta ei voi kokonaan välttyä, mutta vanhemmat voivat tehdä paljon sen eteen, että sisarusten välinen suhde kehittyy normaaliksi ja rakastavaksi.

Hän listaa asioita, joita vanhemmat usein tekevät väärin ja tietämättään lietsovat sisarusriitoja entisestään. Tarkempia ohjeita sisarusriitojen ratkomiseen voi löytää muun muassa MLL:n Vanhempainnetistä.

1. Älkää olko aina yhdessä koko porukalla

Kivaa perheaikaa, koko viikonloppu yhdessä! Todellisuudessa aika menee siihen, että lapset ovat toistensa tukassa kiinni ja kaikilla on paha mieli. Lapsilla on luonnollinen tarve saada vanhempiensa huomiota. Kun perheenjäsenet ovat kaikki yhdessä koko ajan, lapset alkavat taistella huomiosta keskenään.

Ratkaisu: Aikatauluta jokaisella lapselle 10–15 minuutin päivittäinen hetki, jolloin olette kahdestaan. Tehkää sitä, mistä lapsi pitää: lukekaa, rakennelkaa, ulkoilkaa tai käykää vaikka kaupassa yhdessä.

2. Älä käsittele lapsiasi yhtenä massana

Arjen aikataulujen ja perhe-elämän kannalta olisi helppoa, että jos esikoinen harrastaa jalkapalloa tai huilunsoittoa, sisarukset seuraisivat samoja jälkiä. Jos käsittelet lapsiasi yhtenäisenä joukkona, lasten lahjakkuudet jäävät piiloon ja sisarusten välille syntyy kilpailua saman aktiviteetin parissa.

Ratkaisu: Ota selvää, missä lapsi on hyvä ja mitä hän oikeasti haluaa tehdä. Kun lapsi löytää oman, ehkä yllättävänkin juttunsa, hän ei vertaile itseään niin helposti sisaruksiinsa. Ellei käy niin, että kaikki ovat henkeen ja vereen kiinnostuneita vaikkapa jalkapallosta.

3. Älä vertaile lapsia keskenään

Tiina se on meidän perheen älykkö ja Tommi on se vitsiniekka. Positiivisetkin asiat saattavat leimata lasta tarpeettomasti ja kahlita hänet tiettyyn rooliin. Lapselle voi tulla tunne, että vanhempi rakastaa häntä vain, kun hän täyttää roolinsa odotukset. Lisäksi Tiinasta saattaa tuntua, että häntä pidetään tosikkona ja Tommi ajatella olevansa vanhempien mielestä hiukkasen tyhmä.

Ratkaisu: Älä käytä sellaisia määreitä, jotka ovat omiaan luomaan kilpailua lasten välille. Muista kehua lasta ja kertoa, että rakastat häntä sellaisena kuin hän on.

4. Älä suosi yhtä lasta

Jokaisessa sisarussarjassa on yleensä se yksi, joka on vähän helpompi tapaus. Jos haluat päästä helpolla, hänen kanssaan ei tarvitse jankuttaa ja kinata. Kun vanhempi antaa enemmän huomiota yhdelle lapsista, muissa herää kateus ja tunne, etteivät he kelpaa.

Ratkaisu: Vältä kiusausta mennä aina sen helpon lapsen luo. Riko rooleja ja anna vastuutehtävä vaikka isosiskon sijaan pikkuveljelle. Hän saattaa yllättää, kun saa mahdollisuuden.

5. Älä valitse puoltasi riidoissa

Tappelun jälkeen vanhemmat usein hoivailevat uhria ja syyttävät kinan aloittajaa. Moinen lokeroi lapset rooleihinsa, mikä saa heidät toistamaan samaa uudestaan ja uudestaan. Parempi olisi antaa lasten itse kertoa, mitä tapahtui.

Ratkaisu: Opeta lapsille sovittelua jo ennen kuin tilanne on päällä. Kaikkiin riitoihin vanhemman ei tarvitse edes puuttua. Kun sisarukset oppivat ratkomaan riitoja keskenään, tilanne voi helpottua ja kantaa pitkälle elämässä eteenpäin.

Kerro kaamein riitasi siskosi tai veljesi kanssa!

Ota kantaa

Oletko tapellut sisarustesi kanssa?

Kyllä. 87% En. 13%
Ääniä yhteensä 3925

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. 6

      Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

    7. 7

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      6-vuotias Zora tiivisti Washingtonin marssijoiden viestin, valitsi itse nämä sanat: ”Presidentti Trump, olen hyvin pettynyt”

    10. 10

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    9. 9

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. Näytä lisää