Laura

Perhe

Valikko

Perhe

Joulu nostaa Manuela Boscolle muistot isästä pintaan: ”Rauha ja kiitollisuus ovat vahvoja”

Perhejoulu
Lapsiperheen ihanaa joulua viettävälle Manuela Boscolle aatto on erityisen tärkeä. Kirkon aattohartaus valikoitui jopa kihlapaikaksi.
Taiteilija-näyttelijä Manuela Bosco, 34, ei valita joulustressiä, vaikka puuhaa riittää lapsiperheessä. Kaksivuotias Sahara osaa jo odottaa joulupukkia, mutta kymmenkuukautinen Otava taitaa iloita vain ensiaskeleistaan.

– Olen ollut aina jouluihminen. Tunnelmoijana tykkään kuusen koristelusta, kynttilöistä, joulun koko estetiikasta, Manuela kertoo.

Manuela ja näyttelijä-kiinteistövälittäjä Kasimir Balzar rakentavat joulun kotiinsa, vaikka he ovat aaton jommankumman äidin luona. Tapaninpäivänä ollaan perinteisesti Kasimirin isän, kirjailija Veijo Baltzarin luona.

– Tämä on neljäs yhteinen joulumme. Tykkäämme molemmat myös siitä, että jouluna siirrytään paikasta toiseen, Manuela toteaa. Hän ei stressaa pakkaamisia ja menemisiä.

Omaan kotiinsa Manuela luo joulutunnelmaa luonnon antimilla: havuilla, oksilla, kukilla, hedelmillä ja tietenkin joulukuusella.

– Kynttilöitä poltan läpi vuoden.

Lapset vihitään joulun taikaan

Tämä joulu on Manuelalle erilainen, sillä esikoinen Sahara alkaa ymmärtää joulun olemassaolon. Hänelle voi jo kertoa tontuista ja joulupukista.

– Otava innostuu varmaan Saharan perässä, Manuela arvaa.

Sahara sai viime vuonna vähän liikaakin lahjoja, joten osa laitettiin piiloon odottamaan. Lähisukulaisten kanssa on edellisinä jouluina päätetty, että aikuiset eivät saa lahjoja. Lahjoituksia on voitu tehdä sitten kohteisiin, missä niille on tärkeämpi tarve.

Manuelan mielestä lahjojen jakaminen lapsille ei saa olla pikaprosessi, jossa paketit revitään hetkessä auki.

– Mennään mieluummin hitaammalla kaavalla, Manuela naurahtaa.

Joulupöytä on kasvispainotteinen

Tänä syksynä julkaistiin Manuelan Vegemania-kokkikirja. Perheen ruoka onkin melko kasvispainotteista. Manuelan joulutunnelma ei kuitenkaan mene pilalle, jos pöydässä on vaikka riistaa.

– Mummi teki ennen kaikki mahdolliset laatikot. Äitini tekee enemmän italialaisia jouluruokia: munakoisoa, calzoneja, scacciataa, caponatinaa. Usein on kalapöytäkin, Manuela listaa.

Manuelan edesmennyt isä Carlo Bosco oli kotoisin Sisiliasta, mutta myös suomalainen italian kielen opettajana työskentelevä äiti on tavoiltaan hyvin italialainen.

– Lapsena vietin muutaman joulun Italiassa. Yleensä olimme Suomessa. Isä oli kova tekemään jouluruokia. Ne olivat pitkiä yhteisiä päiviä, Manuela muistaa.

Mikkeliläinen joulu eroaa italialaisesta

Lapsuuden jouluihin Mikkelissä kuuluivat kirkossa ja hautausmaalla käynnit.

– Molemmat sukuni ovat pieniä, mutta tiiviitä, Manuela kertoo.

Tapaninpäivänä Manuela näki aina enoaan, hiihtäjälegenda Harri Kirvesniemeä, ja hänen perhettään isovanhempiensa luona. Nykyään tapaamiset keskittyvät kesään yhteisessä kesäpaikassa.

Jos Manuela olisi ollut kaikki lapsuutensa joulut Italiassa, häneltä olisi jäänyt kokematta jouluaaton ihanuus.

– >Italiassa ei vietetä jouluaattoa samalla intensiteetillä. Sukulaiset ja ystävät kokoontuvat joulupäivänä, ja joulua juhlitaan sitten kunnolla. Lahjat jaetaan vasta loppiaisena. Mutta on sielläkin jouluhässäkkää kiitettävästi, Manuela naurahtaa.

Isän kuolema toi jouluun surun

Sanotaan, että juuri joulutraditiot tuovat hankausta parisuhteeseen, kun molemmat haluaisivat joulun kulkevan oman kaavan mukaan.

– Loppujen lopuksi meidän lapsuutemme joulut eivät olet hirveästi poikenneet. Molemmat ollaan totuttu ainakin siihen, että jouluruoka syödään myöhään, Manuela kertoo.

Manuela ja Kasimir ovat aaton vuorovuosina jommankumman äidin luona ja molemmat viihtyvät anoppinsa kanssa.

– Todella hyvin, Manuela toteaa.

Manuela oli 17-vuotias, kun hänen vanhempansa erosivat, mutta he viettivät edelleen jouluja yhdessä.

Suurin muutos tapahtui, kun Manuelan isä kuoli vuonna 2003. Isän kuolema oli Manuelalle järkytys, josta toipuminen vei aikansa.

– Surullisin jouluni oli, kun isä oli juuri marraskuussa kuollut. Seuraavatkaan joulut eivät olleet riemukkaita, Manuela muistaa.

Nykyään hän ajattelee isäänsä levollisin mielin. Joulu nostaa muistoja pintaan, mutta enää ne eivät aiheuta kipua.

– Rauha ja kiitollisuus ovat vahvoja, Manuela sanoo.

Kihlat aattohartaudessa

Lapset ovat tuoneet Manuelan jouluun uutta iloa. Kun hän näkee pienen tytön odottavan innoissaan joulupukkia, on vaikea olla surullinen.

Kymmenen vuotta sitten Manuelalla alkoi elämänvaihe, jolloin hän opiskeli Italiassa näyttelemistä. Silloin hän oli monet joulut Italiassa.

– Jouluisin tuli aina Suomi-ikävä. Tunsin itseni irralliseksi eikä ollut oikein joulutunnelmaa. Joulu Suomessa on ihan erityinen. Missään muualla ei ole samanlaista. Lumi, kylmyys ja pimeä kokoavat ihmiset valon äärelle vahvemmin.

Yhdessä joulutraditiossa Manuela on huono: joulukorttien lähettämisessä.

– Mutta lähetän puhelimella joulutervehdyksiä ja annan itse tekemiäni lahjoja, Manuela täydentää.

Erityisen innostunut Manuela on leipomaan erilaisia taatelikakkuja ja vegaanisia kakkuja.

Aattoaamu: kihelmöintiä, jännitystä ja toiveikkuutta

Ihaninta jouluntaikaa Manuela kokee aatonaaton yönä sekä aattoaamuna, kun herätään puhtaalta tuoksuvassa kodissa. Edellisenä yönä on tehty jouluruokia ja ehkä pakattu lasten lahjoja.

– Se on lempihetkeni: kihelmöintiä, jännitystä ja toiveikkuutta.

Manuelan äidin luona ohjelmaan kuuluu joulusauna. Ennen pitkää ja myöhäistä jouluateriaa käydään joulukirkossa, joka on Manuelalle äärettömän tärkeä traditio.

– Viime vuonna menimme kihloihin aattohartaudessa, Manuela kertoo.

Jouluna Manuela tuntee vahvasti myös isänsä läsnäolon ympärillään.

– Se on ruoassa ja aivan kaikessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    2. 2

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    3. 3

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    6. 6

      Herttoniemen takinkääntäjää epäillään kolmesta ryöstöstä

    7. 7

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    8. 8

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    9. 9

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    10. 10

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    6. 6

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    7. 7

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    2. 2

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    3. 3

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    6. Näytä lisää