Sebastian

Perhe

Valikko

Perhe

8 asiaa, joita ainoan lapsen vanhemmat eivät halua kuulla

Yksi lapsi
Ihmiset tarkoittavat ehkä hyvää, mutta tulevat sanoneeksi asioita, jotka loukkaavat yhden lapsen vanhempia.
Perheensä ainokainen ja itsekin yhden lapsen äiti Amy Leibrock listaa Parents-sivustolla asioita, joita monet yhden lapsen vanhemmat saavat kuulla tuttavilta ja sukulaisilta. Hän haluaa muistuttaa, että perheet ainokaisista kasvaa aivan yhtä kelpoja ihmisiä kuin heistäkin, joilla on ollut sisaruksia.

1. ”Hän on varmaan yksinäinen”

Yksinäisyydellä ja yksin olemisella on vissi ero. Perheen ainoat lapset tottuvat olemaan yksin, eivätkä siten ehkä koe niin helposti yksinäisyyttä. Ja onhan olemassa kavereita!

2. ”Hän joutuu hoitamaan teitä yksin, kun olette vanhoja”

Onko takeita siitä, että useampilapsisessa perheessä sisarukset jakavat aikanaan vanhempiensa hoitovastuun? Älä siis turhaan syyllistä vanhempia.

3. ”Yhden kanssa on niin helppoa!”

Yhden lapsen kanssa on ehkä helpompaa, kun ei tarvitse huolehtia useamman lapsen juoksevista asioista, mutta jokaisella vanhemmalla on omat haasteensa. Leibrock kertoo, että kun hän kuulee useamman lapsen vanhemman valittavan stressistään, hänen tekisi mieli sanoa, että itsepä halusit ison perheen.

4. ”Tiedät vanhemmuudesta vasta sitten, kun sinulla on useampi lapsi”

Monet yhden lapsen vanhemmat ovat kertoneet Leibrockille kuulleensa kommentteja, joissa heidän vanhemmuuttaan on vähätelty. Vanhemmilla on ehkä ”vain” yksi lapsi, mutta yhtä suuri kasvatusvastuu ja huoli lapsestaan.

5. ”Ethän vain hemmottele häntä pilalle?”

Pilalle lellitty ainoa lapsi on niin vahva stereotypia, että monet vanhemmat varovat hemmottelevansa ainokaistaan liikaa. Toisaalta vanhempien huomiota riittää, mikä tutkitusti edistää itsetunnon positiivista kehittymistä.

6. ”Olet itsekäs, kun et tee enempää lapsia”

Onko itsekästä, jos kokee, ettei pysty tai halua saada enempää lapsia? Leibrockin mukaan kyse on ennemmin vastuuntunnosta.

7. ”Entä jos sinusta ei koskaan tule isovanhempaa?”

Jos lapsia on useampi, ei vanhemmasta silti tule välttämättä isovanhempaa. Mummon tittelin takia ei lapsia kannata hankkia.

8. ”Tuleeko teille toista?”

Monet vanhemmat kokevat, että esikoisen saamisen jälkeen tuttavat ja sukulaiset alkavat automaattisesti odottaa sisarusta. On loukkaavaa kysellä lastentekoaikeista, jos ei tiedä, onko yksilapsisuus valinta vai olosuhteiden sanelemaa. Taustalla voi olla niin sekundaarista lapsettomuutta kuin aviohuoliakin – ei voi tietää. Parempi siis olla utelematta.

Millaista on olla ainoa lapsi? Jaa kokemuksesi!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    6. 6

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Kimi Räikkönen yllätti Helsingissä – marssi kentälle harrastesarjan ottelussa

    9. 9

      Nöyrä ryöstäjä iski Itä-Pakilassa – pyysi anteeksi jo kaupasta lähtiessään

    10. 10

      EK3: Ogier ajoi ojaan – Hänninen ja Latvala hyvissä asemissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    10. 10

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    6. Näytä lisää