Oona, Netta, Aune

Pesäpallo

Valikko

Pesäpallo

Sotkamo tasoitti finaalisarjan

Sotkamon Jymy näytti sunnuntaina, miksi joukkueen kohdalla on miesten Superpesiksessä viime vuosikymmenet puhuttu väsyksiin asti voittamisen kulttuurista.
Pakkovoiton edessä Vimpelissä ollut Jymy voitti ottelun 1-0 (2-2, 5-2) ja tasoitti otteluvoitot 2-2:een.

Näin kiihkeän ottelusarjan ratkaisu saa arvoisensa päätöksen vasta ratkaisevassa viidennessä ottelussa, joka pelataan ensi lauantaina Sotkamossa.

Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen tietää, että mestaruus ratkeaa pieniin asioihin.

- Viikonlopuksi on luvannut vesisadetta, joten varmasti tulee vähäjuoksuinen ottelu. Ulkopeli on molemmilla tosi tiivistä, joten mestaruus ratkeaa (Sotkamon) Roope Korhosen ja (Vimpelin) Jere Dahlströmin kaksintaistoon kotiutustilanteissa.

Tämän syksyn finaalit ovat olleet siitä erikoiset, että kumpikaan joukkue ei ole kyennyt voittamaan kotikentällään. Vimpelin pelinjohtaja Miika Rantatorikka löysikin pilke silmäkulmassa reseptin viime vuoden mestaruuden uusimiseen.

- Vieraspelit, marginaalit ovat sen verran pienet, hän virnisti.
 
Korhonen jälleen Jymyn selkäranka

Sunnuntaina veitsi kurkulla Vimpeliin saapunut Jymy oli avausjaksolla hetken ottavana osapuolena, kun Vimpelin kotiuttajajokerit
Dahlström-Janne Mäkelä löivät peräkkäin etenijän kotipesän turviin.

Jokeripaidan päälleen hetkeksi vaihtanut Roope Korhonen piti jälleen kerran päänsä kylmänä ja sivalsi kolmannen vuoroparin tasoittavalla ykköskolmos-tilanteessa 1-2-kavennuksen.

Vimpeli rakensi neljännen aloittavallaan palottoman ajolähdön Dahlströmille, jolla oli mahdollisuus iskeä niitti Vedon jaksovoitolle. Sotkamon lukkari Toni Kohonen oli kuitenkin eri mieltä: taktinen väärä Dahlströmin viimeiselle lyönnille tuotti kerralla kolme paloa ja Vimpelin kotiyleisön (4 300) mylvintä katkesi kuin veitsellä leikaten.

Hengen päälle saanut Sotkamo tasoitti jakson, kun Jani Komulaisen kova maanuoliainen ei pysynyt Ville Hotakaisen räpylässä.

Koko ottelu päättyi käytännössä jo toisen jakson avausvuoroparissa, kun osa Saarikentän yleisöstä oli vielä palaamassa tauolta katsomoihin. Sotkamo teki ensimmäiseen sisävuoroonsa peräti neljä juoksua, joista Roope Korhonen löi kaksi ensimmäistä.

- Päästiin siinä henkisesti Vimpelin edelle. Pään täytyy vain näissä tilanteissa kestää, Korhonen painotti.

Vaikka Vimpeli kavensikin viimeisen vuoroparin tasoittavallaan 2-5:een, ei joukkue missään vaiheessa toipunut Jymyn tyrmäävästä alusta.

- Olihan se kaverilta murhaava jakson aloitus. Ei se saisi kuitenkaan lamauttaa, Vimpelin ykkösvahti Antti Kuusisto harmitteli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Senaatti vahvisti: James ”Mad Dog” Mattisista Yhdysvaltain uusi puolustusministeri

    6. 6

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    7. 7

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    8. 8

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    9. 9

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    10. 10

      Teemu Selänne lähetti onnentoivotukset ja terveiset Trumpille Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Senaatti vahvisti: James ”Mad Dog” Mattisista Yhdysvaltain uusi puolustusministeri

    6. Näytä lisää