Senja

Pesäpallo

Valikko

Pesäpallo

Kommentti: Pakka lävähti heti sekaisin – vihdoin katetta kuluneelle pesisfraasille?

SUPERPESIS
”Tasaisin sarja koskaan” on väsynyt ja kulunut fraasi, joka on viime vuosina kuultu miesten superpesiskauden ennakkotilaisuudessa vähintään jonkun pelaajan tai pelinjohtajan suusta.
Metsään on menty pahasti, sillä viime vuosien runkosarjat ovat olleet kaikkea muuta kuin ”tasaisinta koskaan”.

Viime vuonna runkosarjan herruuden vieneen Sotkamon ero kolmanneksi sijoittuneeseen Joensuuhun oli hurjat 17 pistettä. Toissa kaudella kainuulaiset rikkoivat puolestaan yhden kauden pistekeskiarvoennätyksen – tilastojen valossa siis kaikkien aikojen ylivoimaisinta menoa.

Pudotuspeleissä Sotkamon ylivoima on ollut vielä jylhempää. Kolme edellistä finaalisarjaa Vimpeliä vastaan ovat päättyneet Jymyn juhliin otteluvoitoin 3–0.

Tämä vuosi ei tehnyt poikkeusta tuttuun kaavaan, sillä sama väsynyt fraasi kuultiin jälleen pesiskauden ennakkotunnelmissa. Tällä kertaa hokemalla voi kuitenkin olla jopa jonkinlaista katetta.

Miesten avauskierros sunnuntaina oli juuri niin yllätyksellinen kuin siltä uskalsi odottaa. Isoin paukku tuli Kouvolasta, jossa kärkietenijä Tommi Mäentaustan, jokerimoukari Ossi Meriläisen ja kovalyöntisen Sasu Toikan johdolla kotijoukkue KPL käveli sotkamolaissuosikkien ylitse. Yllätys nähtiin Koskenkorvallakin, jossa sarjajumboksi rankattu Alajärvi haki arvokkaat yllätyspisteet matkaansa. Edelliskausien hopeajoukkue Vimpeli antoi puolestaan hurjan myrskyvaroituksen Saarikentällä, kun seinäjokiset vieraat saivat tylysti isän kädestä – äitienpäivästä huolimatta. Vimpeli takoi ottelussa 20 juoksua ja peräti 34 kolmostilannetta!

Tänään alkaneesta miesten superpesiskaudestakaan tuskin tulee ”tasaisinta koskaan”, mutta mielenkiintoa ja yllätyksiä kesä tulee pitämään sisällään, kuten avauskierroskin osoitti. Hyvä niin, sillä yllätykset lisäävät pesäpallosesongin kiinnostavuutta moninkertaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    9. 9

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    8. 8

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    6. Näytä lisää