Matti, Matias

Pesäpallo

Valikko

Pesäpallo

Miksi Toni Kohonen on kaikkien aikojen paras?

Pesäpallo
Ilta-Sanomat listasi 10 syytä, miksi sunnuntaina 20:nnen Itä–Länsi-ottelunsa pelaava lukkari Toni Kohonen on edelleen huipulla.
Jos pesäpallossa nimettäisiin pelaaja Jari Litmasen tavoin Kuninkaaksi, tittelin saajasta ei olisi mitään epäselvyyttä.

Lukkaritähti Toni Kohonen, 40, on kiistatta kaikkien aikojen paras pesäpalloilija, jonka häikäisevälle uralle ei näy loppua. Sunnuntaina hän pelaa jo 20:nnen Itä–Länsi-ottelunsa – merkkipaalu, johon ei ole yltänyt kukaan muu.

Ilta-Sanomat listasi syyt, miksi elävä pesislegenda on pysynyt absoluuttisella huipulla yli 20 vuotta.

KÄSI

Kohosen heittokäsi on nelikymppisenäkin sarjan kovimpia. Erilaisista asennoista ja jopa yli 150 km/t:n nopeudella lähtevä piiska on kärkkyvien etenijöiden painajainen.

LYÖNTI

Ristiotteella mailasta pitelevän Kohosen lyönti ei ole Superpesiksen lujimpia, mutta tarkkuudessaan ja monipuolisuudessaan ehdotonta eliittiä.

Kohosen 165–170 km/h lähtevä sivallus on riittävä läpilyönteihin, mistä osoituksena ovat uran 47 kunnaria.

JALAT

Kohonen ei ole koskaan pelannut etenijänä, mutta on tuonut urallaan huimat 453 juoksua. Hänen ennätyksensä 30 metrin kennotestissä on 3,71 sekuntia.

Etenemisnopeutta olennaisempaa on Kohosen räjähtävä lähtönopeus. Hän kykenee hakemaan näppejä lähes 10 metrin etäisyydeltä ja silti polttamaan etenijän pesälle.

VATSA

Tinkimättömään urheilija elämään kuuluu huolellisesti suunniteltu ruokavalio.

– Olen tarkka, mitä laitan suuhuni. Ruokavalio kostuu aika perusjutuista, vaikka olen kokeillut muutakin. Muun muassa viime syksynä kokeilin erityistä kasvisruokavaliota.

MOTIVAATIO

Kohosen poikkeuksellinen ura perustuu ennen kaikkea nuorena tehtyyn valintaan. Siviiliuran sijaan hän on uhrannut voimavaransa pesäpallolle.

– On turha jatkaa pelaamista, jos ei ole jokaisella solulla mukana, hän alleviivaa.

Ammattipesäpalloilijan arki on vaatinut uhrauksia perheeltä, johon kuuluu vaimo ja kaksi lasta.

– Pyrin parhaani mukaan kuskaamaan lapsia harjoituksiin ja auttamaan muissa kodin askareissa. Silti läheskään aina ei ehdi. Kotiin menee valtava kiitos tuesta.

HARJOITTELU

Himoharjoittelijana tunnettu Kohonen treenaa joukkueharjoitusten lisäksi paljon yksinään. Nykyään hän on entistä vähemmän pallon kanssa tekemisissä.

– Talvisin hiihdän kymmenien kilometrien lenkkejä, aika usein kelloa vastaan. Harjoittelen 2–3 tuntia päivässä vuoden ympäri. Palauttavien treenien ja voimaharjoitusten määrä on iän myötä kasvanut merkittävästi.

TERVEYS

Kohonen on pelannut kautta aikojen eniten runkosarjaotteluita. Suoritus on lähes käsittämätön, sillä Kohonen ei ole ollut 1993 alkaneella urallaan yhtään ottelua sivussa loukkaantuneena.

– 1999 siirryin kesken kauden Kiteeltä Ouluun. Siitä seurasi silloisilla säännöillä kahden pelin karenssi. Istuin penkillä Imatralla ja Sotkamossa. Ne ovat uran ainoat väliin jääneet pelit.

SYÖTTÖLAUTANEN

Hiihtäjälupauksenakin tunnettu Kohonen nousi huipulle fyysisten ominaisuuksiensa ansiosta, mutta vielä 1990-luvulla nuoren lukkarin heikkous oli syöttölautasen hallinta.

Määrätietoisen harjoittelun myötä heikkoudesta on tullut iso vahvuus. Kohonen on ollut jo vuosia sarjan paras säätelemään syöttöään tilanteen mukaan, ja on sitä edelleen.

– Lukkarointi on yksilöurheilua joukkueurheilun sisällä. Talvisin nostan palloa ilmaan 1,5 tuntia kerrallaan lähes joka päivä.

LUONNE

Kohoselle ei ryppyillä. Hän on harvoja pelaajia, jota vastustajat eivät edes yritä hiillostaa. Syy on yksinkertainen: mitä enemmän konkarilukkaria härnää, sen paremmin hän pelaa.

Kohosen voittajaluonnetta kuvaa se, että hän on saavuttanut jo 10 Suomen mestaruutta. Nöyrä joukkuepelaaja on aina parhaimmillaan finaalikoitoksissa.

SUU

Kohonen on sanavalmis pelaaja, joka sivaltaa toisinaan omiakin. Verbaalisen ”herkkyyden” merkittävin etu on se, että syöttötuomarin tuomiot kallistuvat normaalia useammin Kohosen eduksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    4. 4

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    5. 5

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    6. 6

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    7. 7

      Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

    8. 8

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Kommentti: Trumpin mystinen takapiru lähetti synkän viestin – todellisuus jäi nostatuksen varjoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    4. 4

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    5. 5

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    6. Näytä lisää