Toni, Anton, Antto

Pokeri

Valikko

Pokeri

Twitter-veto pitsasta kävi kalliiksi - mies menetti lähes 2 000 euroa

POKERI
Englantilainen pokeritähti laittoi kilpailun Twitteriin, jossa arvailtiin edellisiltana tilatun pizzan kolmea täytettä.
Englantilainen ammattipelaaja Jake Cody järjesti Twitterissä ruoka-aiheisen kilpailun, missä veikattiin minkä kolmen täytteen pizzan hän tilasi edellisenä päivänä. Palkinnoksi hän lupasi yhden prosentin osuuden mahdollisesta voitostaan Lontoon EPT-turnauksessa. 

Pizzakilpailun voitti yliopisto-opiskelija James Raddon, joka veikkasi täytteiksi jalopenoa, pepperonia ja pekonia. Hän sai jännittää tuhansien eurojen arvoisesta palkinnosta, kun Cody taisteli arvostetun pokeriturnauksen voitosta kuuden päivän ajan.

- Aika epätodellista. En odottanut saavani mitään tästä. Tiesin hänen olevan loistava pelaaja, mutta en ajatellut saavani edes täytteitä oikein, Raddon kertoi Pokerstarsblogille.  

Cody selviytyi kolmannen kerran urallaan finaalipöytään European Poker Tourin pääturnauksessa, jossa hänen lopullinen sijoituksensa oli viides. Suorituksestaan hän tienasi 133 800 puntaa eli noin 170 000 euroa.  

Raddon kertoi käyttävänsä 1 700 euron voitto-osuutensa pizzaan, juhlimiseen ja pokeriin. Hän lupasi myös tarjota vapaavalintaisen pizzan Jake Codylle.

Ota kantaa

Onko suosikkipitsassasi jalapenoa, pepperonia ja pekonia?

Kyllä 20% Ei 70% Suosikkipitsani on Dillinger! 10%
Ääniä yhteensä 7607

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    2. 2

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    3. 3

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    4. 4

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    5. 5

      Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

    6. 6

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    7. 7

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    8. 8

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    9. 9

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    10. 10

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    9. 9

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    2. 2

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    3. 3

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    4. 4

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    5. 5

      Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

    6. Näytä lisää