Senja

Poppipoliisit

Valikko

Poppipoliisit

Tähti on syttynyt - tämä nainen hurmasi Poppipoliisit

Voice of Finlandin viime perjantain finaalilähetys sytytti uuden kirkkaan tähden Suomen musiikkitaivaalle, sanovat Poppipoliisit.
Sekavista alkujaaritteluistaan huolimatta Poppipoliisit pääsevät tuoreessakin jaksossa asian ytimeen.

Wallu Valpio ja Mika Seppänen huomasivat viime perjantain Voice of Finland -finaalissa, että aiemmin vähälle huomiolle jäänyt Tanja Vähäsarja nosti itsensä kertaheitolla suomalaisen musiikkitaivaan potentiaaliseksi kiintotähdeksi.

Lisäksi Poppipoliisit ihastelevat tuoreessa jaksossa Lauri Mikkolan ja Eveliina Tammenlaakson lavakarismaa.

Samaan aikaan parivaljakko kuitenkin pelkää, että tämänvuotisesta Voice of Finlandista saattaa tulla lopulta melko tasapaksu, koska Suomen kansaan vetoavat yhä eniten varsin samankaltaiset laulajalupaukset.

Poppipoliisien näkemyksen mukaan Voice of Finland sekä viime vuoden Idols ovat osoittaneet, että Martti Saarisen, Mikko Sipolan ja Aki Louhelan kaltaiset kitararokkarit ovat edelleen kaikkein halutuinta artistityyppiä – ainakin äänestäjien mielestä. Samaan aikaan musiikin äärilaitoja edustavat laulajat joutuvat jättämään kilpailun kesken.

Poppipoliisit pelkäävätkin, että viimeisessä VoF-finaalissa nähdään neljä finalistia, jotka muistuttavat liian vahvasti toisiaan.

Poppipoliisit-sarjan jaksoja julkaistaan IS TV:ssä kevään aikana keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Noin puolet jaksoista käsittelee Idolsia ja puolet The Voice of Finlandia.

Seuraa Poppipoliiseja myös Facebookissa tästä.

Tervetuloa Poppipoliisien typerryttävään seuraan!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    3. 3

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. 6

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    7. 7

      Kesken Miss Universum -kisan pyörtyneen Shirly Karvisen vointi koheni – edusti häikäisevänä näytöslavalla

    8. 8

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    9. 9

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    7. 7

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    3. 3

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. Näytä lisää