Toni, Anton, Antto

Presidentinvaalit 2012

Valikko

Presidentinvaalit 2012

Lipponen raivostuikin vanhasta jutusta - katso ja vertaa itse

Päivän yhdeksi suurimmista uutisaiheista noussut Aamulehden kohuartikkeli Paavo Lipposesta onkin jo 3,5 vuotta vanha. Aamulehden johtoportaassa yllätyttiin tiedosta.
Lehden Näkökulma-palstalla julkaistiin tiistaina Venäjä-asiantuntija Arto Luukkasen näkökulmateksti Putkigate - Lipposen upottaja (lue teksti tästä).

Lipponen raivostui tekstistä, jossa arvioitiin hänen toimintaansa Itämeren kaasuputkihankkeen konsulttina. Kirjoituksen ohessa julkaistiin Lipposelle osoitetut kysymykset, joihin hän ei suostunut vastaamaan, koska piti niitä asenteellisina. Suuttunut Lipponen perui esiintymisensä ensi maanantain vaalitilaisuudessa Tampere-talossa.

IS:n lukija huomasi, että Luukkanen on julkaissut kohun nostaneen tekstin kuitenkin lähes sanasta sanaan 28. elokuuta 2008 omassa blogissaan verkkolehti Uuden Suomen sivuilla (lue teksti tästä).

IS kävi tekstit läpi. Ne ovat yli 90-prosenttisesti samat muutamia aikamuotokorjauksia ja muutaman lauseen lisäyksiä lukuun ottamatta.

Aamulehti oletti tekstin olevan uusi

Onko Aamulehti tietoinen siitä, että Arto Luukkasen kirjoitus on julkaistu jo vuonna 2008 Uuden Suomen blogissa, päätoimittaja Jouko Jokinen?

- Minun on vaikea kommentoida, mitä siellä tiedetään ja mitä ei, koska olen juuri lomalla. Kannattaa varmaan kysyä niiltä, jotka ovat siellä olleet töissä, esimerkiksi Matti Posiolta, joka Näkökulmaosastoa vetää ja on näitä käytännössä lehteen pistänyt.

Onko Aamulehti tietoinen siitä, että Arto Luukkasen teksti on jo kertaalleen julkaistu, Aamulehden uutispäällikkö Matti Posio?

- Ensin pitää kai sanoa se, että kyse ei ole Aamulehden uutisesta vaan Debatti-osastosta, jossa julkaistaan erilaisia puheenvuoroja. Hyvän journalistisen tavan mukaan toimitus lähti kysymään esiinnousseita kysymyksiä Lipposelta, jolle lähetin haastattelupyynnön jo syksyllä. Toimitus pyysi vastauksia useaan otteeseen. Tietysti debatissa on mahdollista, kun ihmiset ovat alansa asiantuntijoita, että keskustelevat siitä useassakin paikassa.

Luukkasen vuoden 2008 blogiteksti ja Aamulehden palstan kirjoitus ovat lähes identtisiä.

- No, silloin hänen mielipiteensä ei ole paljoa muuttunut. Toimituksen osuus oli yrittää saada vastauksia Lipposelta kysymyksiin. Lipposen kaasuputkikonsultointi on herättänyt myös lukijoissa kysymyksiä.

Siinä, että teksti on vanha, ei siis teidän näkökulmastanne ole ongelmaa?

- En osaa nyt ottaa kantaa blogitekstiin, koska en ole sitä nähnyt. Kyse on Luukkasen puheenvuorosta tällä hetkellä.

Jos Aamulehdessä olisi tiedetty, että tämä on jo olemassa oleva teksti, olisiko se julkaistu?

- Se on mahdollista, tai sitten ei. Oletusarvoisesti keskustelupuheenvuorot ovat uusia. Arvostan kyllä Luukkasta Venäjän tuntijana.

Eikö ole tarkoitushakuista julkaista teksti vaalien alla?

- Olisimme mieluusti julkaisseet sen jo aikaisemmin, mutta haastatteluprosessi Lipposen kanssa kesti. Kun saimme vastauksen, ettei hän halua vastata, julkaisu oli vasta mahdollista.

Tarjosiko Luukkanen itse tekstiä?

- Juttelin hänen kanssaan tästä viime vuoden puolella ja syksyllä. En muista, tarjosiko hän itse tekstiä, mutta kaasuputkiaihe on kiinnostava, ja on aivan relevanttia esittää Lipposelle kysymyksiä siitä.

Luukkanen: "Haetko skandaalia?"

Ilta-Sanomien tavoittama Arto Luukkanen ei näe mitään väärää vanhan tekstin uudelleenjulkaisussa. Hän myös väittää muuttaneensa tekstiä.

- Se on juttu, jonka olen kirjoittanut 2008. Olen sitä uudistanut, ja mikään laki tässä maailmassa ei estä minua niin tekemästä. Mitä pahaa siinä on?

Luukkanen sanoo itse tarjonneensa juttua Aamulehdelle. Hänen mielestään aihe on ajankohtainen edelleen.

- Itse asia ei ole muuttunut mihinkään.

Luukkanen ei halua vastata kysymykseen, tietääkö Aamulehti artikkelin olevan jo kertaalleen julkaistu.

- En näe tässä pointtia, haetko tässä skandaalia vai mitä? Se on minun juttuni, ja se on pääasia.

- Olen Venäjän tutkija, seuraan tätä työkseni, ja se tuntui luonnolliselta. Kirjoitin tästä ja piste. Artikkeli ei ole Paavoa vastaan, vaan keskustelun avaus.

Vertaa tekstien samankaltaisuutta:

Arto Luukkasen blogiteksti Uudessa Suomessa 28.8.2008

Arto Luukkasen teksti Aamulehdessä

Ota kantaa

Oliko Lipposen "putkigate"-reaktio sopivaa käytöstä valtiomiehelle?

Kyllä 82% Ei 18%
Ääniä yhteensä 20958

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    4. 4

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    7. 7

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    8. 8

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Suora lähetys juuri nyt: Kaamos päättyy, aurinko nousee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    4. 4

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. Näytä lisää