Itkeäkö vai nauraa – venäläisiltä outoja väitteitä Suomesta

Julkaistu: 09.02.2012 11:05

Venäläismedia on julkaissut hämmentäviä väitteitä Suomesta ja Sauli Niinistöstä.

Nimittikö tuore presidentti Sauli Niinistö heti "vaalivoittoa seuranneena yönä" ministerikseen Venäjän arvostelijana tunnetun Heidi Hautalan?
Entä onko Suomessa otettu huostaan 16000 venäläislasta?

Näin on tapahtunut, mikäli uskoo Pravda.ru:n ja Golos Rossii -radion analyysejä Suomen presidentinvaaleista.

Molempien välineiden artikkeleissa on vihjailevan ennakkoasenteen lisäksi muutamia karkeita asiavirheitä, jotka asettavatkin jutut aivan oman arvoonsa.

Golos Rossii on radiokanava, jonka nimi kääntyy Suomeksi Venäjän ääni. Sen nettisivuilta löytyvä artikkeli Niinistöstä on otsikoitu ”Suomi valitsi terveen konservatismin”.

Juttu antaa Niinistölle aluksi kehuja sen vuoksi, että hän kannattaa ystävällismielisiä suhteita Venäjään. Pekka Haavistosta artikkelissa todetaan kuitenkin seuraavaa:

”Tämä poliitikko erottui sillä, että hän yritti varmistaa voittonsa käyttämällä venäläisvastaista retoriikkaa.”

“Jopa 16 000 lapselta riistetty venäläinen äiti”


Golos Rossii toteaa tämän jälkeen, että suomalaiset valitsivat Haavistosta huolimatta kuitenkin Niinistön edustaman terveen konservatismin, mutta yleistä suomalais-venäläisten suhteiden hyvää kuvaa synkentävät silti humanitaariset ongelmat.

Tällä radiokanava viittaa suomalais-venäläisiin lapsikiistoihin, joihin Niinistö joutuu artikkelin mukaan väistämättä etsimään ratkaisua virkakaudellaan. Tämän jälkeen seuraakin varsin erikoinen ”faktatieto” huostaan otetuista venäläislapsista:

”Eräiden tietojen mukaan Suomessa on jopa 16000 lasta, joilta on riistetty paikallisen lainsäädännön perusteella mahdollisuus elää venäläisen äitinsä kanssa.”

Vertailun vuoksi kannattaa muistaa, että Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa oli vuonna 2009 vajaat 8500 perhettä, joissa joko vaimo tai mies oli venäjänkielinen. Näin ollen arviolta kaikkien näiden perheiden lapset olisi pitänyt ottaa huostaan, jos luku pitäisi paikkaansa.

Venäläisen radiokanavan tieto ei myöskään vastaa Sosiaaliportti.fi-nettisivuilta löytyviä tilastoja, joihin on laskettu kaikki Suomessa perheen ulkopuolelle sijoitetut lapset.

”Vuoden 2010 aikana oli huostassa 10 003 lasta. Kiireellisesti sijoitettiin 3 432 lasta. Kaikkiaan kodin ulkopuolelle oli vuoden 2010 aikana sijoitettuna 17 064 lasta ja nuorta”, sivustolla lukee.

Pravdan mukaan Niinistö nimitti Hautalan yöllä


Verkkolehti Pravda.ru puolestaan otsikoi juttunsa raflaavasti kysellen, millä tavoin Suomen uusi johtaja on Venäjälle vaarallinen. Kyseinen lehti ei ole vanhan perinteisen neuvosto-Pravdan seuraaja, vaikka käyttääkin samaa nimeä.

Jutussa päätellään muun muassa, että Niinistön halu järjestää kansanäänestys Natosta voidaan tulkita Venäjällä siten, että hän on viemässä Suomea Natoon. 

Lisäksi artikkeli nostaa esille Suomen ”mahdolliset aluevaatimukset” Karjalan suhteen.

Vaikka Niinistö ei lehden mukaan itse ole tällaisia vaatimuksia esittänyt, niin Suomessa on lehden mukaan tunnettuja poliitikkoja, jota tavoittelevat Karjalan palautusta. Pravda.ru:n mukaan myös Venäjän maanmyyntikielto herätti taannoin närää Suomen johdossa, joten Suomen uuden presidentin kanta näihin asioihin on periaatteellisen tärkeä asia.

Vadim Truhatshevin tekemän analyysin painoarvoa vähentää kuitenkin se, että seuraavaksi Pravda.ru esittää painavan huolestumisensa Niinistön nimityspolitiikasta.

”Yhden Venäjän kannalta varsin epämiellyttävän asian Niinistö teki heti vaalivoittoa seuranneena yönä. Suomen kehitysasioista vastaavaksi kansainvälisen yhteistyön ministeriksi nousee vihreiden euroedustaja Heidi Hautala. Hänet tunnetaan tiiviistä suhteistaan Venäjän oppositioon, ja kaiken lisäksi hän on useita kertoja arvostellut Venäjää suomalais-ugrilaisten kansojen huonosta kohtelusta”, Pravda.ru kirjoittaa.

Todellisuudessa Heidi Hautala on ollut kehitysyhteisyöministerinä jo kesäkuusta lähtien, jolloin presidentti Tarja Halonen nimitti hallituksen. Sauli Niinistö ei ole vielä edes astunut virkaansa, sillä se tapahtuu vasta 1. maaliskuuta.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat



Presidentinvaalit 2012: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä