Jenni Haukiolle uusi työ

Julkaistu: 13.02.2012 14:41, päivitetty: 13.02.2012 15:04

Jenni Haukio on valittu Turun kansainvälisten kirjamessujen ohjelmapäälliköksi.

Tulevan presidentin Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio on valittu Turun kansainvälisten kirjamessujen uudeksi ohjelmapäälliköksi.

Runoilija ja valtiotieteiden maisteri Haukio aloittaa työnsä heti.

Kirjamessujen pitkäaikainen ohjelmapäällikkö Kari J. Kettula jää eläkkeelle ensi syksynä.

Haukio laatii seuraavien kirjamessujen ohjelmaa yhdessä Kettulan kanssa.

- Ohjelmapäällikön työ on minulle ammatillisesti mielenkiintoinen haaste ja hieno mahdollisuus siirtyä suomalaisen kirjallisuuselämän palvelukseen. Pidän Turkua kirjallisena kotikaupunkinani ja Turun Kirjamessuja runoilijanurani lähtöalustana, perustelee Haukio tiedotteessa.

- Turun Kirjamessut ovat tähän asti olleet minulle esiintyvänä runoilijana ja messukävijänä tapahtuma, jonka rikas, omaleimainen ja kiehtova tunnelma ennakoimattomine kohtaamisineen on aina jättänyt hedelmällisiä muistijälkiä, hän sanoo.

- Tulen antamaan kaiken ammattitaitoni, luovuuteni ja tarmoni Kirjamessujen eteen. Kari J. Kettulan korvaamattoman upea, monivuotinen työ ohjelmapäällikkönä on minulle inspiraation lähde ja innoittava esimerkki. On ilo ja kunnia päästä aloittamaan työtä Karin rinnalla, sanoo Haukio tiedotteessa.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat



Presidentinvaalit 2012: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä