Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kiittelee presidentinvaalin toisen kierroksen kampanjaa.
- Suomi on palannut jälleen tolkkuyhteiskuntaan, missä ei pelätä mitään, vaan ollaan rohkeita, kansainvälisiä ja suvaitsevaisia. Siitä minä olen onnellinen, Katainen sanoi Sauli Niinistön vaalivalvojaisissa.Kataisen mielestä viime kevään eduskuntavaalien aikainen jyrkkä vastakkainasettelu ja vähän ahdistunut Suomi on nyt jäänyt taakse.
- Pekka Haavisto itse ja hänen kannattajansa ovat tehneet kertakaikkisen upean työn yhdessä Niinistön kanssa, Katainen kehuu Niinistön kilpakumppania.
Kataisen mukaan Niinistö voitti, koska hänet koettiin vahvasti vastuunkantajaksi ja enemmän realismia edustavaksi kuin Haavisto.
Katainen sanoo, että Suomi saa Sauli Niinistöstä tulevaisuuteen ja kansainvälisyyteen avoimesti suhtautuvan vastuunkantajan.
Katainen uskoo, että Niinistö pystyy rohkaisemaan suomalaisia kantamaan vastuuta, vaikka se joskus olisikin vaikeaa.
Katainen ei suostu pohdiskelemaan ääneen, missä asioissa Niinistö presidenttinä erottuu Tarja Halosesta. Kataisen mukaan aika näyttää ne muutokset, jotka kukin presidentti tekee.
- IS TV: Vaali-illan tunnelmat suorassa lähetyksessä molempien ehdokkaiden valvojaisista ja musiikkitalolta. Lähetystä voit seurata täältä.
- TULOKSET: reaaliaikaisen tilanteen löydät tästä linkistä.
- UUTISET: Kaikki IS:n uutiset presidentinvaaleista löytyvät aikajärjestyksessä tältä sivulta.
- NÄIN TILANNE ETENEE: Vaali-illan seuranta minuutti minuutilta löytyy täältä
Kommentit
Kirjoita kommentti




