"Kataisen ilmaveivi" - Näin lukijat kommentoivat pääministerin liukastelua

Julkaistu: 07.02.2012 11:30

Pääministeri Jyrki Kataisen lakeeripohjakenkä-gate kirvoitti kansalaisten kielenkannoilta kommenttivyöryn.

Ilta-Sanomien lukijat näkevät pääministeri Jyrki Kataisen vaaliyön liukastelussa lupaavia maan isän elkeitä tulevia vaaleja silmällä pitäen.

"Presidenttiainesta hänessäkin siis löytyy, kuka vielä muistaa 90-luvun liukkaat kengät." (Hidas mutta kankea)

"Sääliksi kyllä käy, jos joutuu ulkona kävelemään nahkapohjaisilla patiineilla. Omana kouluaikana oli tapana joulujuhlaan pukeutua paremmin ja noissa kusiluistimissa ensinnäkin varpaat jämähtivät heti jäähän bussia odotellessa. Oli niillä hauskaakin, kun pienellä vauhdilla liukui lumipinnallakin metrikaupalla."

"Kataisen ilmaveivi. Meillä on suomessa vahvat perinteet ja hienoa että kookomuslaisetkin kunnioittavat niitä" (Masi)

"Näin toimii edustuksellinen demokratia, rivikansalaisen ei tarvitse itse juhlia ja loukata itseään vaan edustajamme tekevät sen puolestamme." (pitkäaikaistoimittaja)

"Halosella silmä punainen ja Kataisella otsa. Vauhdikas värisuora." (Masi)

"Se tuli ihan yllättäin, kun se Jyrki veti sen, TÄYDELLISEN - FRONTSIDE OLLIEN." (Robin)

"No voi että, ei pitäisi liukkailla sipsutella sisäkengillä talvisäässä. Mihin on joutuneet miesten kalossit. Kyllä niillä pikkukengät pysyy kuivana ja liukuesteetkin niissä on pohjissa. Kalossit käyttöön, Kataisellekin. (Asteli pisteli)

"Ennen vitsailtiin että demareilla on laastari otsassa kun kokoomuslaisilla takaraivossa (tapaus Tallinnan lentokentän lähtöselvityksessä vuonna 1994). Nyt laastari on kokkareillakin siirtynyt otsaan." (Chris)

"Kataisestakin alkaa pikkuhiljaa tulemaan ihan kansanomainen mies!" (Eikka)

"Näyttävä paluu tolkkuyhteiskuntaan."

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat



Presidentinvaalit 2012: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä