Paavo Väyrynen (kesk) näpäytti kilpailijoitaan presidentinvaalikampanjansa virallisessa avauspuheessa.
- Sanotaan, että älykkään ja viisaan ihmisen ero on siinä, että älykäs saattaa selviytyä tilanteesta, johon viisas ei edes joudu. Paavo Lipposella ja Sauli Niinistöllä ei ollut sitä viisautta, että Suomi olisi jäänyt muiden Pohjoismaiden tapaan euroalueen ulkopuolelle, keskustan presidenttiehdokkaaksi tänään nimetty Väyrynen sanoi.Paavo Lipponen (sd) oli pääministerinä ja Sauli Niinistö (kok) valtiovarainministerinä, kun euroalueeseen liittymisestä päätettiin.
- Odotan edelleen, olisiko heillä älykkyyttä kertoa, onko Suomella heidän mielestään jokin parempi tie päästä siitä pinteestä, johon olemme euroalueen jäsenenä joutuneet, EU-kriitikkona tunnettu Väyrynen latasi keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa Helsingissä.
Samalla näpäyttelylinjalla olivat myös keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ja puoluesihteeri Timo Laaninen.
- Edokkaana ovat nahkuri, kamreeri, populisti ja tohtori. Kenen sinä haluaisit johtavan suomea? Kiviniemi kysyi keskustalaisilta.
Lipponen käytti eduskunnassa sanontaa nahkurin orsilla, Niinistöä on kutsuttu kamreeriksi, Timo Soini (ps) on omienkin sanojensa mukaan populisti, Paavo Väyrynen taas joukon ainoa tohtori.
Timo Laaninen kertasi ensin hallituksen budjetissa olevia leikkauksia, joita keskustalaiset pitävät väärinä. Laanisen mielestä meno vain pahenee, jos Niinistö tai Lipponen valitaan presidentiksi.
- Nahkurin ja kamreerin nimittäin erottaa toisistaan vain se, että Lipponen taitaa olla vähän enemmän oikealla kuin Niinistö, Laaninen sanoi.
Mielipidemittauksissa ylivoimaista Niinistöä Laaninen piikitti korostamalla Väyrysen ulkopoliittista kokemusta muun muassa ulkoministerinä ja ulkomaankauppaministerinä.
- Sauli Niinistöä kruunataan jo kovaa vauhtia seuraavaksi presidentiksi, vaikka hänellä ei ole päivääkään kokemusta ulkopolitiikan johtamisesta, Laaninen sanoi.
Presidentin päätehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa.
Osatta ei jäänyt Soinikaan.
- Perussuomalaisten aika ja energia on mennyt kurinpitoon eduskuntaryhmässä. Toivottavasti Timo Soini ehtii ennen tammikuuta paneutua vähän presidentinvaaleihinkin, Laaninen kuittasi.
Väyrysen ehdokkuuden vahvistivat Helsingin jäähallissa pidetyssä kokouksessa 932 virallista ja 664 epävirallista puoluekokousdeustajaa.
Kokouksen jälkeen keskustaväki lähtee presidentinvaaliristeilylle Tallinnaan.
IS seuraa risteilyä.
Kommentit
Kirjoita kommentti




