Kolumni: Äänestäjällä on eroa?

Julkaistu: 13.02.2012 13:43

Vastajytkyn viljely rakentaa tarpeetonta muuria kansan keskelle, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.

Suomi on vuoden sisällä kokenut kahdet harvinaisen kiinnostavat vaalit. Ensin viime keväänä eduskunta meni täysin uusiksi ja nyt presidentinvaaleista tuli poikkeuksellinen jännitysnäytelmä, vaikka lopputulos ei sitten yllättänytkään.

Molemmille vaaleille oli myös tyypillistä uudenlaisten äänestäjien aktivoituminen: eduskuntavaaleissa lähtivät liikkeelle monet syrjäytyneet suomalaiset, jotka olivat ajat sitten kääntäneet selkänsä politiikalle; presidentinvaaleissa taas Pekka Haavisto onnistui saamaan uurnille erityisesti kaupunkilaisnuoria. Hienoja asioita kumpikin.

Hienoa ei kuitenkaan ole se tapa, jolla media ja tutkijat ovat asettaneet nämä eri vaalien äänestäjät vastakkain: kun presidentinvaalien ilmiössä oli analyysien mukaan kyse valosta ja suvaitsevaisuudesta, eduskuntavaalien yhteydessä on puhuttu taantumuksen noususta ja suvaitsemattomuudesta.

Poliitikkojen itsensä osalta vastakkainasettelussa ei ole mitään ongelmaa, päinvastoin. Se kuuluu asiaan. Heiltä kuuluukin vaatia sekä tekoja että perusteluja ja jos ne ovat kehnoja, arvostelu on paitsi sallittua, myös suotavaa. Tältä osin esimerkiksi monella perussuomalaisella poliitikolla on peiliin katsomisen paikka. Mutta äänestäjien suhteen tilanne on toinen.

Otetaanpa esimerkki. Haavisto keräsi presidentinvaaleissa prosentuaalisesti eniten kannattajia Helsingin Kalliossa sijaitsevalta Torkkelinmäellä. Aluetta kutsutaan Kallion Kaivopuistoksi, koska se on kallis ja arvostettu. Eduskuntavaaleissa taas perussuomalaisten prosentuaalisesti suurin äänisaalis tuli Alajärven Uudestakylästä. Se on piskuinen eteläpohjalainen paikkakunta, jossa sijaitsevan omakotitalon hinnalla ei tahdo saada Kalliosta edes yksiötä.

Kun Uusikylä joutuu elämään yhden ainoan K-extran varassa, Torkkelinmäkeä ympäröi lukemattomien kauppojen ja palveluiden verkko. Historiakin on ollut Kalliolle armeliaampi: Kallio on muuttunut työläiskaupunginosasta halutuksi trendialueeksi, mutta Alajärveä ja maitokylänä tunnettua Uuttakylää on kurittanut raju maatalouden rakennemurros.

Lienee ymmärrettävää, että näistä lähtökohdista myös näkemykset yhteiskunnan tärkeimmistä ongelmista eroavat. Silti kummallakin alueella varmasti vilpittömästi halutaan rakentaa parempaa Suomea. Ikävä vain, että toisten protestista on julkisuudessa tehty hienompi kuin toisten.

Alajärvellä ei ehkä osata järjestää yhtä näyttäviä vaalijuhlia kuin helsinkiläisellä rokkiklubilla, autioituneilla kylänraiteilla ei näy politiikasta yhtäkkiä innostuneita julkkiksia eivätkä tv-kamerat kuvaa. Silti seudulla asuu suomalaisia, jotka haluavat kalliolaisten tavoin vaikuttaa ja joille Suomi on kovin rakas.

Poliitikkoja saa ja pitää vapaasti arvostella. Äänestäjien asettamisessa eriarvoiseen asemaan on kuitenkin vaaransa, joita ei ehkä ymmärretä.
Sauli Niinistö ilmoitti äskettäin HS:n haastattelussa uskovansa, että Suomi-kuva kirkastuu presidentinvaalien myötä.

"Mikä se termi nyt olikaan: antijytky. Luulen, että se viesti menee perille." (HS 29.1.)

Niin. Entä jos se viesti tosiaankin menee perille? Entä jos suvaitsemattomaksi leimatut kansalaiset päättelevät, ettei Suomi heitä halua eikä tarvitse? Väärä ääni - väärä ihminen?

Median ja älymystön suosima vastajytky-sana sisältää kansalaisille kaksi vahvaa piiloviestiä. Ensinnäkin sen, että eduskuntavaaleissa osa kansasta äänesti väärin. Toiseksi vastajytkyn viljely rakentaa tarpeetonta muuria kansan keskelle. Sen ydinsisältö on tiivistettävissä kahteen sanaan: ne ja me.

Sellaiseen vastakkainasetteluun Suomella ei ole varaa. Demokratiassa jokaisen äänestäjän tulee saada tuntea itsensä arvokkaaksi - äänestä riippumatta.

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien päätoimittaja, joka asuu Kalliossa.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat



Presidentinvaalit 2012: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä